lauantai 29. toukokuuta 2010

Hyvää euroviisuiltaa vuosimallia 2010 kaikille!

Tänään olisi sitten viisufanin hektisin päivä. Telenor Arena on valmis vastaanottamaan noin 15 000 katsojaa illan lähetykseen. Itse seuraan tätä suoraa lähetystä euroclubilta, joka on lehdistön sekä fanien yhteinen juhlapaikka kaupungin keskustassa. Pikaisesti oma veikkaukseni:


1. Israel

2. Armenia

3. Saksa

4. Espanja

5. Norja

6. Azerbaidzan

7. Belgia

8.

9.

10.

---

23.

24.

25.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Finaali - kenraaliharjoitus

Hei taas "pitkästä aikaa"! Eilen oli tämä bloggaaja sen verran väsynyt, että jätti semifinaalin harjoituskommentoinnit tekemättä. Jäin hostelliin keräämään voimia illan toiseen semifinaaliin, joka olikin musiikillisesti huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Täytyy sanoa molempien semifinaalien osalta, että jatkoon pääsi jokseenkin erikoisia maita, tosin suosikitkaan (Kroatiaa lukuunottamatta) eivät pettäneet odotuksia.

Huomenna kilpaillaan 25 maan finaali, jonka kenraaliharjoituksen reaaliaikainen kommentointi alkaa kello 15.30 (Suomen aikaa).

Norjan televisioyhtiön 17 miljoonan budjetti on kasvanut 27-miljoonaiseksi, tosin ei sitä kyllä juuri mistään huomaa. Visuaalisuuteen on kuitenkin panostettu ainakin aloitusvideoissa. Finaalin avausnumeossa näytetään euroviisujen historian havinaa - sitä kuinka eurooppalaiset ovat jo vuosikymmeniä tuijotelleet tätä viihteellistä taidepläjäystä erilaisista televisiovastaanottimista. Euroviisujen historia on todentotta pitkä. Kuka olisi voinut vuonna 1956 uskoa, että vielä 54 vuotta myöhemmin juhlittaisiin 55. laulukilpailua eikä musiikkiviihteelle ole loppua näkyvissä. Historiakatsaus päättyy Norjan viime vuoden voittotunnelmien dramatisointiin, kuinkas muuten! Kilpailun alussa erinäköiset ja eri-ikäiset kasvot toivottavat mailleen onnea eurovision laulukilpailuun vuodelle 2010. Viimeisenä onnea toivottaa Norjan Alexander Rybak, joka myös avaa voittoisalla laulullaan tämän vuoden euroviisufinaalin.

Kolmen juontajan voimin jatketaan myös finaalissa. Juontajat vaikuttavat ainakin vielä tässä kenraaliharjoitusvaiheessa hieman kännisiltä. Hihityttää ja hekotuttaa eivätkä varsinaiset juonnot oikein pääse käyntiin. Teknisiä ongelmia tuntuu olevan riittämiin. Juontojen lisäksi kameratyö ontuu eivätkä valotkaan toimi niin kuin pitäisi. Alkuhankaluuksien jälkeen päästään kuitenkin asiaan. Finaalin käynnistää Azerbaidzan. Safura jatkaa hyvää laulusuoritustaan, mutta koreografiassa olisi osin muutoksen varaa. Valitettavasti tässä vaiheessa kilpailua siihen ei ole kuitenkaan enää mahdollisuutta. Loppupuolella pistetään taas semifinaalista tuttuun tapaan juoksuksi.

Espanja esiintyy finaalissa numerolla kaksi. Karismaattinen käkkäräpää on saanut taustalleen neljä hassunhauskaa tanssivaa sirkushahmoa. Tausta on esityksessä sininen, joka sopii hyvin, sillä taustaryhmät ovat reilusti valko-pinkissä. Kertosäkeessä myös lava vaihtuu pinkin ja lilan sävyihin. Hienosti laulaa mies ja lavalla on loppupuolella upeat ilotulitteet! Kilpailunumerolla kaksi ei ole koskaan voitettu, mutta en pitäisi Espanjan voittoa mahdottomana.

Isäntämaa Norja on saanut kolmannen esiintymisnumeron. Didrik aloittaa laulunsa täysin pimeällä lavalla. Laulu on alussa jotenkin ponnetonta ja poikakin näyttää mustassa puvussaan vähän väsähtäneeltä. Norjan karsintaesityksestä (eli esikatseluvideosta) sovitus on muuttunut niin, että taustalle on tullut gospel-kuoro. Valitettavasti ainakin kenraaliharjoituksen laulusuoritus jää karaoketasolle. Eivätkä sitä pelasta edes lopun korkeat kiekaisut. Laimeaa, laimeaa.

Neljäntenä pannaan ruutia koneeseen, sillä vuorossa on Moldova. Moldovan Olia on parantanut entisestään laulamistaan. Mitään erityisiä muutoksia itse esityksessä ei semifinaaliesitykseen nähden ole, ellei tytön uutta hiusmallia lasketa sellaiseksi. Rauhallisen alun jälkeen Moldova kyllä erottuu joukosta edukseen! Lopun kiitokset tulivat venäjäksi (!!!) ja englanniksi.

Viidentenä palataan takaisin rauhallisempiin tunnelmiin, kun esiintymässä on yllätysfinalisti Kypros. Kyproksella on tämän vuoden viisuissa todella kansainvälinen tiimiin. Lavajoukkioon kuuluvat walesilaisen Jonin lisäksi norjalais-kreikkalais-kyproslainen taustatiimi. Eurooppalaisella yhteistyöllä pyritään siis parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Jon toimii kamerassa mukavasti, vaikka laulu on itsessään kovin kotikutoinen.

Eikä ollut yllätyksetön tiistaikaan, nimittäin Bosnia-Hertsegovina palkittiin tiistai-illan päätteeksi finaalipaikalla. Esiintymisnumero tällä turhakkeella on kuudes. Tämä minimies kyllä jaksoi bailata illassa vielä semifinaalinsa jälkeenkin. Vähän diivamaisen kuoren takia löytynee kuitenkin ihan tavallinen tuittuipäinen homorokkari (tämä on siis oma päätelmä). Lavalla "Hanna-Riikka Siitonen" -wannabe sekä "Nina Tapio" -wannabe. Vaikka lava on näyttävä, ei se silti kanna tätä epäuskottavaa revittelyä jumbosijoilta ylemmäs. Sori Bosnia.

Belgian laulun alkaessa tekniset ongelmat tavoittavat myös lehdistökeskuksen, mutta sopivasti laulun alkaessa myös kuvayhteys palasi. Belgian poika on erittäin symppis ja kulki naama onnesta soikeana semifinaalinsa jälkeen. Ihan syystäkin, sillä Belgia ei ole ollut euroviisufinaalissa sitten vuoden 2004. Poika vetää herkästi, mutta onko esiintymisnumero tälle kauniille balladille hieman liian alkupäässä? Ainakin palaset olisivat kohdallaan vaikka mihin.

Herkistelyn jälkeen menee Serbia suoraan jalan alle kulkematta lähtöruudun kautta! "Ovo je Balkan" on ollut ainakin viisuviikon juhlien kestohitti, jonka imu vetää tanssilattioille aivan kenet tahansa. Olivatpa tuossa semifinaalin jälkeen allekirjoittaneellakin vähän jalat pakotuksen alaisena ja syy oli juurikin tässä laulussa. ;) Esityksessä ei ole suuria muutoksia. Mielenkiintoista panna merkille, miten energisenä ja tosissaan Milan hoitelee harjoitusrutiinit tälläkin erää. Energiapommi!

Sokerishokkia Euroopalle tarjoaa seuraavaksi Valko-Venäjä, jolle lahjoitettiin tässä musiikkikilpailussa finaalipaikka. Valko-Venäjän siivet olivatkin ainoat, jotka kantoivat finaaliin saakka Maltan jäädessä rannalle. Esityksestä ei voi sanoa muuta. Korni on. Mutta sitten olisi Irlannin vuoro. Nyt tarjottaisiin Niamh Kavanaghille mahdollisuutta euroviisuhistorian tekemiseen hopealautasella. Niamh voitti vuonna 1993, mutta tänään äänessä tuntuu kyllä pieni rasitus. Ammattilaisen elkein tämä Grammy-voittaja hoitaa harjoituksen alusta loppuun.

Parin balladin jälkeen saadaan taas riehakkuutta lavalle, kun Kreikan körmy pistää jalalla koreasti. Kreikan viisuvoiton saattaa estää tänä vuonna myös kilpailunumero. Totutusti euroviisuareenoilla on pärjätty selkeästi paremmin loppupään kilpailunumeroilla. Kreikan etu on esiintymispaikka kahden balladin perässä. Serbian sävelmän tavoin, myös Kreikka on tanssituttanut euroviisukansaa viikon aikana runsaasti. Giorgoksen äänessä on myös kuultavissa rasitusta hektisen viisuviikon jäljiltä.

Viisuviikkojen symppislistan kärkipäähän kuuluva Ison-Britannian Josh lähtee liikennöimään valkoisten laatikkojen sisästä ja jatkaa liikennöintiään eri korkeuksilla. Ennen kilpailua olin valmistautumassa brittien euroviisuhistorian toiseen nollatulokseen, mutta ehkäpä tämä tulee pisteitä saamaan. Esitys itsessään on tyylikäs. Tuskin kärkeen kuitenkaan. Lava on sini-valkoinen ja Josh esiintyy tummassa puvussa, kuten kovin monet miesartistit tänä vuonna. Brittien esityksen jälkeen tuli mystinen paussi. Mainospaussi?

Ja eiku etteepäite! Balladilinjoilla meitä viihdyttää Georgia. Tuttuun tapaan puna-valkoisessa ollaan lavalla. Mukavasti Sofia laulaa, mutta esityksen koreografia on kyllä balladille aivan liian tapahtumarikas. Vaikka Georgia tulee saamaan naapuri- ja siirtolaistukea, on vaikea kuvitella laulun menestyvän tuloslistan puolta väliä korkeammalle. Georgian jälkeen möykäksi pistää Turkki. Jos Eurooppa tahtoo rock-henkisemmän vaihtoehdon, se äänestää Turkkia, ei Bosniaa. Turkin esityksessä on paljon visuaalisuutta, mutta ei kuitenkana överimittakaavassa. Turkki on jälleen kerran panostanut. Tämäkään esitys ei ole merkittävästi erilainen semifinaaliesitykseen verrattuna.

Herkut ovat taas tyrkyllä, kun lavalla etsii aarretta sateenkaaren päästä Albania. Tämä "varttunut Lady Gaga" tuntuu muuttuvan päivä päivältä nasaalimmaksi. Olisiko flunssaa? Rytkyn ideaa en vieläkään oikein ymmärrä, mutta enpä minä muodin asiantuntija olekaan. Laulusuoritus on hyvä, jos nasaalista tykkää. Veikkaan, että balladivoittoisena vuonna Albania tulee löytymään kymmenen kärjestä lopputuloksissa. Albanian jälkeen tanssiliikkeitä sovitellaan Islannin muottiin. Valitettavasti Islanti tuntuu jäävän hieman Albanian "jatko-osaksi". Lehdistökeskuksessa Islannin varma esitys kuitenkin tuotti lämpimät aplodit.

Ukraina meni täysin ohi. Hohhoijaa. Hyvin tais laulaa. Ja sitten Ranskaan! Kovasti tanssataan lavalla ja ihan mukavasti ottaa yleisön, mutta tulee ehkä ennemmin mieleen body combat -tunti kuin euroviisufinaaliesitys... No further commentation needed. Flopiksi veikkaan. Lava on kyllä ranskan esityksen aikana upea. Helmiä sioille. Romania astuu lavalle Ranskan jälkeen ja esittää laulunsa täsmälleen samaan tapaan kuin semifinaalissaan ja niin monia kertoja aiemminkin. Paulan ääni toimii jälleen moitteitta. Upea koulutettu ääni.

Kilpailunumerolla 20 esiintyy Venäjä . Venäjä oli yllätysfinalisteja, joka sai osakseen valtavat buuaukset semifinaalin jälkeen. Finaalipaikasta huolimatta en jaksa uskoa, että Moskovassa kilpailtaisiin vuonna 2011. Toisaalta varsin miellyttävä kontrasti Romanian jälkeen - ja eihän tämä nyt ihan toivoton biisi ole, ainakaan näin 30 kuuntelukerran jälkeen. Viimeinen viidennes on lähdössä...

Ja askelta lähempänä unelmansa täyttymystä on 196-senttinen Eva Rivas, joka edustaa Armeniaa. Välillä Evan lavaliikennöinti menee vähän liiallisuuksiinkin ja joku voisi kutsua lavalla olevaa valtavaa aprikoosinkiveä hieman korniksi, mutta kyllähän tämä pistää jalan vipattamaan väkisinkin. Eva suoriutuu harjoituksestaan erittäin hienosti ja jaksaa vielä lopussa revitelläkin. Tukan olisi voinut kammata.

Azerbaidzanin lisäksi kilpailun suurimpia ennakkosuosikkeja on Saksa. Saksa on ehkä jopa todennäköisempi voittajaehdokas nyt, kun fortuna heitti Azerbaidzanin kilpailun alkupäähän. Nuori Lena löytää kyllä kamerakulmat mukavasti. Laulu ei kyllä mene koko kolmea minuuttia aivan niin kuin Strömsössä, mutta toisaalta tarvitseeko edes? Onhan sitä nyt keskinkertaisella lauluäänellä voitettu ennenkin. Lena täytti viisuviikon aikana 19 vuotta ja nuoresta iästään huolimatta on pyörittänyt lehdistöä pikkusormensa ympärille - niin hyvässä kuin pahassa. Kirjoittajakollegani naapurustossa juuri kommentoivat, että laimeaksi jää eikä menestystä tule. Saas nähdä... Erittäin hyvää tekisi euroviisuinstituutiolle, jos viisuvoiton veisi 13 vuoden jälkeen yksi neljästä suuresta rahoittajamaasta. Edellinen big4-voittaja oli Iso-Britannia ja "Love shine a light" vuonna 1997.

Humputuksen jälkeen saadaan jälleen tunnelmointia koneistoon. Esiintymässä on nyt Portugalin ihastuttava Filipa. Filipa näyttää kamerassa edelleen kauniilta kuin nukke sekä laulaa ja esiintyy moitteitta. Portugali on muuten pisimpään yhä kilpailussa mukana oleva euroviisumaa, jolla ei viisuvoittoa ole. Eikä sitä tule tänäkään vuonna, vaikka hyvästä esiintymispaikasta on varmasti apua.

Mutta nyt pannaan balladit uudelle tasolle, kun vuorossa on Israel. Eilisessä semifinaalissaan sekä saman päivän harjoituksissa Harel teki viisuviikkonsa huonoimmat laulusuoritukset. Väsyneen näköinen Harel säästelee selkeästi ääntään ja hyvä niin, sillä harjoituksia ennen tositoimia on vielä tiedossa eikä omaa instrumenttia sovi rääkätä liikaa. Harelin ääni särkyy kuitenkin myös tänään loppumetreillä, tosin ei pahasti. Israelin nostan yhdeksi potentiaaliseksi euroviisuvoittajaehdokkaaksi. Onnetar arpoi lisäksi Israeli euroviisuhistorian ylivoimaisesti parhaalle esiintymispaikalle, toiseksi viimeiseksi.

Vuoden 2010 euroviisufinaalin tulee päättämään Tanska. Tanska on myös yksi tämän vuoden ennakkosuosikkeja. Itselleni jäi toisen semifinaalin jälkeen hieman mysteeriksi, miksi juuri Tanska on finaalissa eikä esimerkiksi huomattavasti iskevämpi Kroatia. Tanskalaiset hoitavat esiintymiset ammattimaisesti, vaikkei yhteistä kemiaa tunnu lavalla löytyvän vieläkään. Kilpailun päättävänä lauluna Tanskan olettaisi löytyvän tulosluettelosta kirkkaasti kymmenen parhaan joukosta. Hyvä niin, sillä onhan Tanska minunkin henkilökohtaisia suosikkejani. Itse tosin pidän enemmän sävelmästä itsestään kuin esityksestä.

Päivän henkilökohtainen finaalipuntari:

1. Azerbaidzan
2. Israel
3. Tanska
4. Irlanti
5. Armenia

6. Turkki
7. Moldova
8. Romania
9. Islanti
10. Serbia
11. Kreikka
12. Saksa
13. Valko-Venäjä
14. Belgia
15. Albania

16. Portugali
17. Espanja
18. Norja
19. Georgia
20. Ranska
21. Kypros
22. Ukraina
23. Iso-Britannia
24. Venäjä
25. Bosnia

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Välipäivän mietteitä


(kuva: Tony Latva; kuvassa: vasemmalla turkoosissa paidassa minä ja pöydässä lisäksi suomalaisia ja puolalaisia semifinaalitulosten surijoita)

No eihän tuo eilinen mennyt ihan niin kuin suunniteltiin. Eilisen semifinaalin jäljiltä mieli on kaikesta huolimatta hyvä. Eihän joka vuosi voi olla finaalissa! Suomi on nimittäin ollut taukoamattomasti finalisti vuodesta 2006 lähtien. Finalistivalinnat kummastuttivat silti niin toimittajia, kotimaisia faneja kuin ulkomaisia fanejakin. Erityisesti ihmetyttivät Venäjän, Bosnian ja Portugalin finaalipaikat. Bosnia oli mielestäni hyvin keskinkertainen pop-rock-tekele: melodia ei tartu, laulu on keskinkertaista ja ulosanti suorastaan tylsä. Eurooppa kuuli toisin. Portugalin finaalipaikan ymmärrän hieman paremmin, sillä tyttö lauloi hyvin ja näytti hyvältä kamerassa, vaikka sävelmä itsessään olikin hieman unohdettava. Venäjän jatkoonpääsy on täysi mysteeri. Jos laulu on vitsi, en ymmärrä sitä - jos laulu ei ole vitsi, en ymmärrä sitäkään.

Syynä lopputulokseen saattaa hyvinkin olla uusi äänestyssysteemi. Tänä vuonna myös semifinaaleissa tuomaroimassa ovat puhelinäänestäjien lisäksi myös kansalliset asiantuntijaraadit. Jokaisen maan asiantuntijaraadissa on kuitenkin vain viisi jäsentä, joten varsinaisten raatiäänien tulokset saattavat olla hyvinkin heterogeenisia eri maissa. Tämä taas saattaa vaikuttaa siten, että raatien ja puhelinäänestäjien maut saattavat mennä totaalisen ristiin, jolloin lopputulos on kompromissiratkaisu. Viime vuoden finaalissa kuitenkin raadit ja puhelinäänestäjät olivat huomattavan yksimielisiä. Kiinnostaisi tietää, miten mahtaa tänä vuonna olla. Suomen lopullinen semifinaalisijoitus selviää lauantaina 29. päivä finaalin jälkeen.

Ensimmäinen semifinaali kilpailtiin puolityhjällä Telenor Areenalla. Areenan kapasiteetista oli käytössä vain puolet ja ylälehterit suorastaan huokuivat tyhjyyttä. Toki siitäkin huolimatta areenalla semifinaalia seurasi vähintäänkin 10 000 silmä- ja korvaparia. Ihmetystä on eri maiden delegaatioiden keskuudessa herättänyt myös se, ettei edes kenraaliharjoituksiin ole (ilmeisesti?) ollut myynnissä yhtäkään lippua, vaan artistit ovat esiintyneet lähes tyhjälle areenalle. Kuuleman mukaan sentään finaalin kenraaliharjoitukset ovat loppuunmyytyjä live-tapahtumia.

Ihmettelyn aiheita on muutenkin ollut viikon aikana riittämiin. Järjestelyt on täällä Oslossa tehty vähän vasemmalla kädellä. Suuressa mittakaavassa kaikki tuntuu olevan kunnossa, mutta hienosäätö on jäänyt organisoinnissa vähemmälle. Ongelmia on niin areenakuljetuksissa, informaationkulussa, lehdistön työtilajärjestelyissä kuin lehdistötilaisuuksien järjestämisissäkin. Olen reissanut läpi kuudet euroviisut ja kaiken kaikkiaan järjestelyt ovat täällä Oslossa olleet näistä kuudesta huonoimmat - eivät huonot, mutta huonoimmat. Mietintämyssyä herättää myös tämä Oslon hintataso. Budjetti hupenee ja kirstun pohja näkyy jo. Joutuukohan kävelemään kotiin.

Kun semifinaali oli käyty, lähdettiin juhlistamaan eurovisioiltaa euroclubille. Kallistahan tuo oli, mutta huikean hauskaakin. Suomalaiset jaksoivat pitää lippua korkealla loppuun saakka. Paikalla käväisivät bailaamassa myös Kuunkuiskaajat. Mukana juhlahumussa olivat ainakin Viron pojat, Puolan Marcin, Valko-Venäjän hyönteiset sekä moldovalaiset.

Tiistaihin asti oli aikaa äänestää Suomen sijoitusta Oslon euroviisuissa. 90 prosenttia äänestäneistä oli sitä mieltä, että Suomi pääsee finaaliin. Kuitenkin ainoastaan 15 prosenttia äänestäneistä uskoi Suomen selviytyvän finaalin kärkikymmenikköön. Äänestäjiä oli yhteensä 19. Kiitos kaikille äänestäneille. Uudessa äänestyksessä kysytään, mihin päin Eurooppaa lähtisit euroviisuilemaan vuonna 2011 mieluiten.

Tulipa tästä päivityksestä kovin negatiivisvoittoinen kuitenkin. Negatiivisuuteen ei silti ole aihetta. Suomessa on käynnistynyt jo uuden euroviisun etsintä vuodelle 2011. Kaikki halukkaat voivat lähettää avoimeen kilpailuun kappaleita elokuun 2010 loppuun saakka. Eli kaikki joukolla voittosävelmää rustaamaan!

tiistai 25. toukokuuta 2010

Ensimmäinen semifinaali - kenraaliharjoitus

Livekommentointia kello 16.00 (Suomen aikaa) alkaen



Eurovision laulukilpailu käynnistyy tänään illalla kello 22.00 Suomen aikaa ensimmäisellä semifinaalilla. Juuri tällä hetkellä Fornebun Telenor Arena valmistautuu ensimmäisen semifinaalin toiseen kenraaliharjoitukseen. Moskovaan verrattuna erikoista on se, että artistit joutuivat esiintymään kaikissa kenraaliharjoituksissa lähes tyhjälle salille.

Tämän vuoden euroviisuja juontaa kolmikko, kaksi naista ja yksi mies. Juontajien englannin kielen taidosta olisi kommentoitavaa, mutta toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna juontajat tuntuvat suoriutuvan omista töistään kunnialla.

Kilpailun avaa Moldova. Vielä teknisissä harjoituksissa viime viikolla Moldovan laulajattarella oli jonkin verran äänessään vireongelmia, mutta mitä lähemmäs h-hetki tulee sitä paremmin Olia tuntuu laulamistaan petraavan. Todella voimakas aloitus tämän vuoden kilpailulle. Olia on verhottu voimakkaaseen siniseen silmämeikkiin, jota on käytännössä ympäri naamaa. Laulajattaren Lady Gaga-henkinen pukeutuminen sekä saksofonistin kaksimieliset instrumenttiinsa kohdistuvat tanssiliikkeet herättävät mielipiteitä varmasti puolesta ja vastaan.

Toisena lavalle esitetään Venäjän pateettinen (huumori)vuodatus. Jostakin syystä Venäjän esitys tuntuu tällä kertaa vaikuttavan huomattavasti voimakkaammalta livenä kuin esimerkiksi Venäjän karsinnassa, josta esikatseluvideokin oli pätkästy. Huumoria tai ei, hyvin mies laulaa. Peter on puettu tähänkin esitykseen arkisesti halpahallivaatteisiin. Tuulikoneen merkitystä en tässä esityksessä ymmärrä, mutta ehkäpä sekin on sitten osa tätä huumoria, jota en ymmärrä. Ei jatkoon.

Viron esitys on yksinkertaisen tyylikäs ja ammattitaitoinen. Porukka laulaa hyvin ja pukeutuminen mukailee ehkä 1960-luvulta tuttuja samettisia linjoja. Kovin David Bowie-hengessä mennään. Mahdollisesti tuomaristomenestyjä. Esitys sinänsä ei ole muuttunut Viron kansallisesta karsinnasta juurikaan (jos joku on sattunut sellaista katsomaan). Musta hevonen?

Slovakian Kristina ei ole muuttanut esitystään juurikaan sitten Slovakian karsinnan. Vihreissä sävyissä mennään ja töppöset iskevät suorastaan kipinää. Kaunis Kristina laulaa paremmin ja varmemmin kuin koskaan aikaisemmin ja se onkin selkeästi paras parannus esityksessä sitten Slovakian kansallisen karsinnan. Esitys on erittäin visuaalinen ja toimii televisiokuvassa varsin mukavasti. Tiedossa ehkäpä Slovakian surullisen viisuhistorian paras euroviisusijoitus?

Toistaiseksi illan suurimpien aplodien myötä esiintymään astuu Suomi. Suomen esityksessä lava on sini-valkoinen - tuskin välttämättä delegaation omasta pyynnöstä, sillä tänä vuonna sinisävyisiä lavoja on monellakin maalla. Sini-valkoinen sopii Suomen esitykseen kuitenkin loistavasti. Suomi esiintyy erittäin lennokkaasti ja inspiroi kansainvälistä lehdistöä tanssiin asti. Esitys toimii erittäin lennokkaasti ja näyttävästi. Luonnollisuutta, positiivisuutta, tyylikkyyttä! Yllätyksen ainekset saattavat hyvinkin olla kasassa!

Suomen esityksen jälkeen on lyhyt paussi.

Latvian Aisha on myös parantanut laulamistaan jopa tämän turnauksen aikana huomattavasti. Ensimmäisissä harjoituksissa Aisha veti vielä vahvasti epävireessä ja jopa ihan rehellisesti nuotin vierestä. Vielä tälläkin hetkellä Aishalla on hankaluuksia matalampien äänien kanssa, mutta ensimmäisen minuutin jälkeen esitys alkaa miellyttää myös korvia. Esitys kuvakulmineen on visuaalisesti kaunis. Lava on pääosin jälleen sinivoittoinen ja Aishalla on päällä satiinia ja kasvoissaan kevyen luonnollinen meikki. Latvian karsinnasta tutut pyykkimuijat on jätetty kotiin. Jos Aishan livelaulu onnistuu myös suorassa lähetyksessä, on finaalipaikka melko varma.

Balkan-musiikin elävä legenda Goran Bregovic on Serbian sävelmän takana. Esittäjäksi laululle valittiin Milan Stankovic, jonka pottamainen hiuskuosi ei ole muuttunut Osloonkaan mennessä. Esityksessä on mukana kaksi naistaustalaulajaa ja kaksi miestanssijaa. Kuten ei ollut Latvialla pyykkimuijia, ei ole Serbiallakaan kansantanssijoita. Esitys itsessään jättää laimeaksi, vaikka laulu itsessään pistääkin nilkan väpättämään. Hyvin todennäköinen finalisti kuitenkin.

Viikon varrella diivamaisesta asenteestaankin tutuksi tullut Bosnian Vukašin Brajić esittää laulunsa rock-henkisen musta-valkoisissa puitteissa punaisessa pikkutakissa. Ei kannattaisi diivailla, jollei ole parempaa biisiä. Sekavaa lavahengailua, keskinkertaista laulamista ja turhaa mahtipontisuutta heikosti kantavalla sävelmällä. Harvinaisen epäkiinnostava biisi, esitys ja artisti. Ei missään nimessä jatkoon.

Viisuviikkojen symppispalkinnon voittajaksi taas voisi olla hyvinkin ehdolla Puolan Marcin, joka on laulanut lähes täydellisesti kaikissa harjoituksissa - eikä tämäkään harjoitus ole poikkeus. Laulu itsessään on toki ehkä hieman vaikeasti avautuva, mutta mikäli tuomaristot arvostavat hyvää laulajaa, on tämä finalistimateriaalia. Lava on taas sininen ja seuraa lavalle Marcin on saanut kansanasuisista puolalaisdaameista. Loppua kohden sävelmä kasvaa uskomattomiin mittoihin. Erittäin mahtipontista. Toisin kuin Bosnialla, Puolalla esitys on hallittu loppuun asti.

Belgian Tom esiintyi erittäin karismaattisesti. Belgian karsintojen aikaisesta risupartaisesta muusikonrentusta on kuoriutunut söpö anopin unelma, joka varmasti varastaa ainakin pikkutyttöjen tekstiviestiäänet. Belgian balladi on kilpailun ensimmäinen balladi, jonka jaksaa kuunnella ja katsella loppuun saakka. Pitäisin Belgiaa myös lähes varmana finalistina.

Belgia ei esityksessään turvautunut korniuksiin, toisin kuin Malta, joka on tuonnut lavalle lokin. Maltan nuori Thea uskalsi bilettää vielä koko viime viikon, kun äiti ei ollut saapunut kaupunkiin. Myöhäiset illat eivät silti kuulu Thean lauluäänessä, joka toimii erittäin hienosti. Jälleen kerran sinistä taustaa vasten esiinnytään. Vaikka tämä laulu olisi voinut edustaa Maltaa jo lähes 20 vuotta sitten, uskon, että lauluääni ja paatos kantaa finaaliin saakka. Onhan Maltan kilpailunumerokin sille otollinen.

Seuraavasta esityksestä ei kyllä tule ensimmäiseksi mieleen Albania. Albanian taustalla on tummahipiäisiä amerikkalaisvahvistuksia ja Julianakin on ottanut tyyliinsä enempi vaikutteita Madonnalta kuin albanialaisilta supertähdiltä. Albanian artistilla laulu kulkee ja kyllähän tuo biisikin svengaa kuin hirvi, vaikka kovin tuttuja sanoituselementtejä onkin käytetty. Sini-puna-valkoinen lava on toistaiseksi ehkä tämän semifinaalin näyttävin. Finaaliin.

Ja kansainvälinen toimittajarahvas nosti taas takamuksensa penkeistä jo Kreikan laulun ensitahtien soidessa. Karismaa ei voi ostaa - näin se kyllä on. Muutama äijämäinen tanssiliike on Giorgokselle lisätty, mutta muuten tanssikoreografia on suurimmaksi osaksi taustalla tanssivien miespuolisten kreikkalaisten jumalolentojen vastuulla. Ja parempi niin. Laulaminen on ehdottomasti enemmän Giorgoksen juttu. Kyllä tämä rytmi menee suoraan jalan alle. Pressikeskuksen raikuvien aplodien myötä ehdottomasti finaaliin.

Portugalin nuoren Filipan lauluoppi ei ole mennyt hukkaan. Violetti-pinkki-sävyisellä lavalla tyttö esiintyy aikuisen varmuudella ja löytää kamerakulmat vaivatta. Tällä ilmeikkäällä söpöläisellä on myös kaikki mahdollisuudet finaaliin, jos vain Disney-balladi avautuu myös puhelinäänestäjille.
Näyttävä esitys.

Taas pieni paussi.

Makedonia on päättänyt pistää kaikki valttikortit kolmeen minuuttiin. Sinänsä Gjoko ei ole hullumpi laulaja, jos ei nyt mikään mieleenjäävinkään. Karisma-asioissa Gjoko kilpailee samassa sarjassa Kreikan artistin kanssa. Musiikillisesti yhdistyy ihan kiva peruspoppi, rock-elementit ja täysin turha hiphop. Ainoa asia, mikä esityksestä puuttuu on taustatanssijoiden vaatetus. Melkein poskia punottaa. Kokonaisuus kusee. Jos tämä pökäle menee näillä keinoin finaaliin, menetän täydellisesti uskoni euroviisuinstituutioon. Eieiei.

Tänä vuonna Valko-Venäjän laulu lauletaan kielellä nimeltään valkovenäjänenglanti. Jos perhosista laulaminen tuntuu mielestäsi kornilta, se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna audiovisuaaliseen kokemukseen, jonka tulette kaikki kokemaan tänä iltana. Neidot jollottavat vahvan camp-hengessä kullan, hopean ja pronssin värisissä paljettihirvityksissä. Miehet ovat reilusti siisteissä puvuissa. Loppukiihdytyksissä neitosten selkään rävähtävät perhosten siivet ja Tiimarin joulualennusmyynti onkin valmis alkamaan. Tämän esityksen jälkeen ripuloin glitterisuihketta. Eiköhän tämä finaaliin kuitenkin mene.

Illan viimeinen esitys tulee Islannista. Hera Björk on opiskellut laulutekniikkaansa Tanskassa ja upeastihan tuo vetää. Tämä hi-energy-esitys on ehdotonta finalistimateriaalia etenkin siitä syystä, koska itse kilpailussa ei ole edellisvuosista poiketen paljonkaan tanssittavaa dance- tai teknomusiikkia. Sini-valkoiselle lavalle Hera kävelevine taustakuoroineen saapuu punaisissa.

Postikorteista kerrottakoon sen verran, että tänä vuonna on pysytty simppelillä linjalla. Areenataustaa vasten näytetään kussakin maassa kuvattua kuvamateriaalia kyseisten maiden viisufaneista. Suomen oma postikorttihan kuvattiin Senaatintorilla huhtikuussa.

Toni kiittää ja toivottaa kaikille miellyttävää semifinaali-iltaa. Nyt täytyy lähteä valmistautumaan.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Kuinka sitä kuuta oikein pitäisi kuiskata?

Kuunkuiskausoperaatio jatkuu jo kolmatta päivää. Tänään on tiedossa jo tositoimia sekä faneilla, lehdistöllä että artisteilla, nimittäin ensimmäinen kenraaliharjoitus on edessä! Kenraaliharjoituksista on tulossa suoraakin kommentointia vielä huomenna, tiistaina, kun harjoituksia on mahdollista seurata pressikeskuksesta käsin. Tänään ajattelin rentoilla ja mennä katsomaan harjoitusta itse areenalle, kun nyt sellainenkin mahdollisuus on suotu.

Eilen euroviisukaupungissa vietettiin virallisia avajaisia pormestarin residenssissä. Kutsuja tarjottiin delegaatioille kuitenkin niukasti eikä sellaista minunkaan edustuslokerooni tullut. Tästä ei huonerahvaamme kuitenkaan masentunut, vaan päätimme järjestää aivan omat, astetta virallisemmat avajaiskemut! Avajaisista poiki runsaasti artistikuvia, joita on mahdollista tarkastella lähemmin esimerkiksi facebookissa. ;) Eiliseen päivään mahtui kuitenkin myös paljon muuta. Olihan tuo viimeinen tekninen harjoituspäivä. Nyt pitäisi siis kaikilla artisteilla olla viimeistään paketit kasassa ja kretongit tanassa. Seuraavassa muutama otos eiliseltä päivältä. Kuten aina, lisää kuvia ja tunnelmia on vielä tulossa. Huomenna on tiedossa ensimmäisen semifinaalin kenraaliharjoituksen (mm. Suomen esityksen) livekommentointia kello 15 alkaen, joten pysykäähän kuulolla!


Ylläolevassa kuvassa Irlannin Niamh Kavanagh - maansa tämän vuoden euroviisuedustaja sekä vuoden 1993 viisujen voittaja. Lehdistötilaisuudessaan Niamh sekä nauratti että itketti toimittajia. Parhaita lehdistötilaisuuksia euroviisumatkojeni varrelta.



sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Raakaa duunii!

Ensimmäisen päivän ilta päättyi mukaviin juhliin. Juhlia oli yhteensä kolme, joiden jälkeen juhlija itse oli melko ryytynyt (ei kuitenkaan alkoholista johtuen ;)).



Ensimmäisessä kuvassa ystäväni Iida Marin näyttää, miten uskomattoman ihanaa on omata pressiakkreditointi. Toisessa kuvassa on yönäkymää EuroCafén parvekkeelta. Yhteiskuviin kanssani pääsivät Maltan, Bulgarian ja Kroatian artistit. Illan ikimuistoisin kohtaaminen oli kuitenkin vuoden 1993 euroviisuvoittaja Niamh Kavanaghin kanssa, joka edustaa maataan myös tänä vuonna. Tuo yhteiskuva ei kuitenkaan löydy omasta kamerastani.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Ensimmäisiä tunnelmia Oslosta

Täällä vihdoin!

Oslo on tänään vielä aurinkoisen paahtava ja ilmanala pressiteltassa on suorastaan eksoottinen. Osloa on nähty toistaiseksi lähinnä bussin ikkunoista, mutta ensimmäinen viisupäivähän on tavallisesti melko hektinen ja varsinaiseen kisakaupunkiin pääsee tutustumaan vasta reissun loppupuolella - jos kunnolla silloinkaan. Selväksi tuli kuitenkin se, että Norja ei todentotta ole mikään edullinen maa.

Lento lähti tänä aamuna Helsinki-Vantaan lentoasemalta puoli kymmeneltä ja lentoaika oli kerrankin mukavan lyhyt. Euroviisumatka alkoi pienellä kuohuviinillä, kuinkas muuten. Oslon lentokentällä odotti varsin euroviisuisa näky: vuoden teemaa mukaillen erilaisia värikkäitä "euroviisupalloja" oli jo lentoasemalla ja "Share the moment"-logoihin sekä iloisiin euroviisutervehdyksiin on törmännyt vähän joka puolella kaupunkia. Matkatavarat jätettiin Anker-hostelliin, koska emme ehtineet saada vielä huonetta. Hostellilta suunnattiin kevyemmässä varustuksessa suoraan Telenor-areenalle, johon on Oslon keskustasta noin 20 minuutin linja-automatka. Jotta pääsisimme lehdistölle tarkoitettuihin tiloihin, tarvitsemme erityisen akkreditoinnin, jota haettiin etukäteen jo aiemmin keväämmällä. Akkreditointikeskuksesta tie vei lehdistön krääsähyllylle, josta jokaisen journalistin omaa lokeroa oli täytetty jos jonkinlaisella promootiomateriaalilla. Kun oma lokero oli tyhjennetty, lähdettiin tutustumaan varsinaiseen halliin. Ja onhan se iso, hyvänenaika. Nyt ollaan sitten lehdistökeskuksen paahteessa totuttelemassa jälleen uuteen euroviisuvuoteen. On tämä vaan erikoinen harrastus. On.

Ps. Suomi oli suurimpiin norjalaisiin sanomalehtiin kuuluvan Dagbladetin lukijaäänestyksen ykkönen! Lisäksi Suomi on supersuosittu ainakin journalistien keskuudessa. Harvinaista herkkua!

Pps. Kuvia on otettu jo kahdeksan tunnin aikana 52 kappaletta. Taitaa tulla enkat. Helsingin viisujen jälkeen kamerasta tursusi muistaakseni noin 550 kuvaa.





perjantai 21. toukokuuta 2010

Camppii ja kitschii - mitä vitsii?!

Camp- ja kitsch-käsitteet kulkevat käsi kädessä aina euroviisuista puhuttaessa. Kyseiset ilmiöt toki ulottuvat myös muuhun kulttuuriin ja arkipäiväänkin. Käsitteet tulevat todeksi niin pop-taiteessa kuin matkamuistomyymälöiden hyllyillä. Mutta mitä nämä käsitteet oikeastaan tarkoittavat?

Camp-sana tulee ranskan kielen verbistä "se camper", joka tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin suomen "tehdä vaikutus". Camp-kulttuurin ilmentymiksi kutsutaan juuri niitä populaarikulttuurin ilmiöitä, jotka ovat suosittuja juuri siksi, koska ne ovat mauttomia, outoja tai yliampuvia - joskus jopa huonoja. Kitsch taas tulee saksan kielestä, jossa se tarkoittaa rojua tai krääsää. Kitschillä tavallisesti tarkoitetaankin tyylittömiä taide- tai koriste-esineitä - ja ylipäänsä teollista Hongkong-rihkamaa. Kitschiin liittyy usein myös vahva tunnelataus, tosin hyvin epäaito sellainen. Kitsch ei kuitenkaan rajoitu pelkästään tavaraan, vaan sillä on myös kulttuurissa oma merkityksensä. Kitsch voi olla nostalgista, värikästä ja humoristista. Esimerkiksi Abbaa pukeutumisineen pidettiin kitschinä eikä kovin moni silti pitänyt Abbaa musiikillisesti mauttomana, outona tai epäaitona. Kitsch on myös aina yhteydessä vallitsevan yhteiskunnan ja kulttuurin makuseikkoihin. Itse olen ollut todistamassa sitä, kun kouluttajakollegalleni annetaan räikeän sateenkaarimaalattu vilkkuva ja soiva fajanssinen jouluhirvitys, joka varmasti Thaimaassa ansaitsisi aitiopaikan olohuoneessa, mutta pohjoismaisessa Ikea-kodissa se piilotetaan kellarin pimeimpään nurkkaan.

Euroviisuissa kitsch ja camp ovat olleet läsnä jo alusta lähtien. Alussa se kaikki oli ehkä enemmän aikasidonnaista - eli siis sitä, jolle me tänään naureskelemme, kun vanhoja euroviisuvideoita katsomme. Kitsch ja camp saivat täysin erilaisen arvon kuitenkin silloin, kun niiden merkitys euroviisuissa ymmärrettiin. Viimeistään 1970-luvulla euroviisuesityksetkin alkoivat täyttyä värikkäistä vaatteista, kimalteista ja koreografioista, joilla pyrittiin tehostamaan musiikin vaikutusta. Mikäpä olisi euroviisufanille sen uskottavampi rakkauslaulu, kuin tuulikonein ja pukutempuin tehostettu sävelmä kolmella modulaatiolla, joka vielä päättyisi artistin kyynelehtimiseen. Tuossa esimerkissä ehkä kiteytyy euroviisumaailman camp- ja kitsch-ajatusmaailma. Tänä vuonna viisulavalla nähdään ainakin aprikoosinkivi, paljettishortsit, perhosen siivet ja tietenkin tuulikone. Kaikki tuo on campia ja kitschiä tyynni.

Euroviisujen pukutempuista kohahdettiin vuosituhannen vaihteessa. Lehdistö reagoi merkittävästi siihen, miten euroviisuista on tullut yhdenlainen visuaalinen telmimiskenttä, jossa rajoittavana tekijänä on ainoastaan kolme minuuttia sekä televisioyhtiön euroviisubudjetti. Euroviisujen pukutemppujen historia on kuitenkin jo vähintäänkin 70-luvulla - riippuen tietysti siitä, mikä lasketaan pukutempuksi. Tuulikoneet taas tulivat euroviisuihin Carolan viisuvoiton myötä vuonna 1991. Tosin Carolan jälkeen tuulikonetta käytettiin seuraavan kerran näkyvämmin vasta reilusti seuraavalla vuosituhannella. Viimeistään Carolan toinen euroviisuyritys vuonna 2006 laukaisi uudestaan tuulikonevillityksen. Vuonna 2009 Moldovan laulun aikana ihmettelin suuresti, miksi niin lennokas koreografia edes tarvitsee tuulikonetta. Samaten saman vuoden Viron laulun yhteydessä taivastelin, miten erikoiselta näyttää Viron laulajan tukka, joka on tärkätty niin huolellisesti, että tuulikoneen käynnistyessä neidon hiukset avautuvat kuin ladon ovet. Kaikki tämä johtuu tämän päivän euroviisujen ajatusmaailmasta. Tämän päivän euroviisut tarvitsevat camp- ja kitsch-elementtejä. Kuka jaksaisikaan katsoa neljääkymmentä lauluesitystä täysin ilman muita virikkeitä. Onhan meillä taivasteltavaa oltava!

Seuraavassa esimerkkejä eri vuosikymmenten camp- ja kitsch-arvoja ihannoivista esityksistä. Mikä on sinun mielestäsi campeintä ja kitscheintä euroviisuissa? Miksi? Kommentoi ja kerro!

Iso-Britannia 1959: Teddy Johnson & Pearl Carr - Sing little birdie



Alankomaat 1966: Milly Scott - Fernando en Filippo



Itävalta 1977: Schmetterlinge - Boom Boom Bomerang



Norja 1984: Dollie de Luxe - Lenge leve livet



Venäjä 1994: Youddiph - Vechni strannik



Georgia 2008: Diana Gurtskaya - Peace will come

torstai 20. toukokuuta 2010

Tekninen harjoitus 2

Suomen osalta toinen harjoitus sujui mielestäni jo paljon paremmin ottein kuin ensimmäinen. Tällä kertaa aistittavissa oli jo ihan totisen yrittämisen makua, hyvässä mielessä kuitenkin. Sävelmän uusi ja tarttuvampi sovitus sopii huomattavasti paremmin euroviisulavalle kuin alkuperäinen. Suomen koreografia toimii myös mukavasti, vaikka taustapoikien "äijämäinen" askellus vaatii vieläkin hieman totuttelua. Laulajina Susanilla ja Johannalla ei tule olemaan viisuareenalla ongelmia, kuten ei sen ulkopuolellakaan. Kansainvälinen media on ihastunut ellei jopa rakastunut suomalaiseen kaunotarkaksikkoon. Tyttöjen hymyilevät kasvot sekä koko esityksestä huokuva positiivinen tunnelma ovat olleet erityisten kehujen ja ylistysten kohteena. Eipä kansainvälisissä ympyröissä ole suljettu pois menestysmahdollisuuksiakaan, on puhuttu jopa superyllätyksestä.

Jos "The winner of the Eurovision Song Contest 2010 - Finlaaaaand!" lausahdus saavuttaa kuulijoiden korvat Telenor-areenan 18 000 -päisen yleisön keskuudessa tai Euroopan noin 120 miljoonan katsojan televisiovastaanotinten ääressä, voi sitä tapahtumaa pitää jo suomalaisen musiikin ja suomen kielen riemuvoittona. Siinä missä Armi Kuusela vuonna 1952 todisti, että "mongolimaan perunanokista ja taikinanaamoista" voi tulla Miss Universum, suomenkielellä laulettu euroviisuvoittaja todistaisi sen, että suomen kielestä on tullut vihdoin salonkikelpoinen sivistyskieli - ainakin eurooppalaisten korvissa. Suomelle riittäisi kilpailun finaalissa seitsemäs sija saavuttamaan kaikkien aikojen parhaan sijoituksen suomen kielellä. Sen korkeampaa sijoitusta ei saavuttanut "La dolce vita" -sävelmäkään vuonna 1989, vaikka kyseisenä vuonna kilpailusävelmiä kuultiin vain 22.

Tässä Suomen toinen harjoitusesitys Eurovision.tv:n joukkojen kuvaamana. Katsokaa ja pohtikaa, voisiko tästä tulla seuraava suomalainen euroviisumenestyjä. Miten sinä varautuisit uuteen suomalaiseen euroviisuvoittoon?

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Tekninen harjoitus 1


(kuva: Giel Domen, EBU; saat suurennettua kuvaa klikkaamalla)

Vaikka Suomen ensimmäinen harjoitus jätti ainakin minut vielä hieman ristiriitaisen odottaviin aatoksiin, sai se kuitenkin niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä foorumeilla sangen innostuneen vastaanoton.

Esitystä luonnehdittiin simppeliksi ja rennoksi - yhdellä sanalla mukaansatempaavaksi. Tämähän oli Suomen delegaation tarkoitus jo ennen varsinaista kilpailua. Koreografiasta tahdottiin tehdä isommalle lavalle sopiva, mutta Suomen karsinnassa koettu intensiteetti tahdottiin säilyttää. Koreografia ihastuttikin kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta etenkin taustapoikien askel-viereen-askel-viereen-koreografia herätti myös kritiikkiä. Ainakin nimimerkit Daniel C ja Roza Bela olisivat tahtoneet esityksestä vieläkin yksinkertaisemman, mutta sehän ei tietenkään käy päinsä, eihän?! ;) Itse ainakin toivon reipasmielisen riehakkuuden näkyvän myös koko Euroopalle. Eihän Suomesta tarvitse aina tulla valtimoveriä vuodattamaan!


Seuraavat englanninkieliset kommentit on poimittu satunnaisesti esctoday-foorumin käyttäjiltä:

- 100% folk! A happy tune that makes you wanna dance. The vocals are flawless and the stage presentation is simple yet effective. A deserving qualifier! (nimim. dimitris calling)
- I like the mood of it.A happy folk tune ;) (nimim. Donnie Darko)
- Out of all the songs and performences till now- Finland is the best! (nimim. Rita Markovich)
- Great so happy. I know this will do well in Oslo. It will make the Final of course unless Europe is full of the dullest people on earth.. One of my favourites of 2010. (nimim. Zanic x Lena Meyer-Landrut The Nordic/German Crossover !!)
- the sidesteps the 2 backing guys from finland did made me lol! so tacky (nimim. ProjectZero00)
- Finland 10 is the best proposal coming from the Northernmost European countries. The Finnish team has come up with simple and effective ideas to improve this song's chances of doing well. I am a fan. Go, Finland! (nimim. Shevek Urras)
- Finland is great as ever, the performance just shows completely what the song it's all about, it's just good innocence, fun and charm :D The vocals are strong, and it's just generally perfect for me :D I hope it makes the final (nimim. Marky !!)
- Finland starts off well but goes downhill quickly, a simpler presentation would be better and stop that awful shouting during the song! (nimim. Daniel C)
- I like Finland very much. But it seems to me now they have too much choreography; the song has lost something... (nimim. Roza Bela)


Ilmeisesti nyt on hyvä aika alkaa syödä sanoja Suomen ensimmäisen harjoituksen osalta. Hienostihan se meni! En tiedä, mitä minä oikein ensimmäiseltä harjoitukselta odotin. Kai sitä on sitten vuoden euroviisuodotuksen jälkeen kilpailuodotuksetkin niin sfääreissä, että jo ensimmäiseltä harjoitukselta odottaa silkkaa täydellisyyttä. Täytyy sanoa, että itse pidän esityksestä, tyttöjen asenteesta ja uudesta sovituksestakin. Koreografiassa sen sijaan olisi vielä vähän hienosäädettävää.

Suomen ensimmäinen harjoitus on katsottavissa esimerkiksi youtubessa.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Kaikki joukolla kuuta kuiskaamaan!

Useat delegaatiot saapuvat Osloon tänään lauantaina 15. toukokuuta. Lähtötunnelmissa ovat myös Kuunkuiskaajien Johanna (kuvassa) ja Susan. Allaolevassa kuvassa on lisäksi Kuunkuiskaajien euroviisulennon kapteeni, joka nähdään myös tyttöjen kanssa euroviisulavalla. (Kuvat: YLE Euroviisut -facebook-ryhmä)





Päivän tapahtumista tulee päivityksiä heti, kun päivitettävää on! Pysykäähän kuulolla!

(Ennakko)suosikkeja

Joka vuosi euroviisujen ympärillä käy kova kuhina jo kuukausia ennen varsinaista euroviisulähetystä. Fanit tekevät omat viisupuntarinsa jo heti, kun kaksikin edustussävelmää on valittu. Vedonlyöntilistoilla tahti kovenee lumien sulaessa. Toimittaja-parat joutuvat vastaamaan poliittisesti korrektisti kysymyksiin omista viisusuosikeistaan kilvan lähestyessä. Tarkastellaanpa hieman, miltä näyttävät suosikit eri valossa tänä vuonna!

Vedonlyöntitilastoja 15.5.2010 (http://www.oddschecker.com/specials/tv/eurovision/win-market)

1. Azerbaidzan
2. Saksa
3. Israel
4. Tanska
5. Armenia
6. Kroatia
7. Norja
8. Ruotsi
9. Keikka
10. Turkki
--
31. Suomi

Vedonlyöjien ykkössuosikkeina jatkavat yhä Azerbaidzan ja Saksa. Saksa pääsi jo jossain vaiheessa ohittamaan Azerbaidzanin tilastoissa, mutta jälkimmäinen on kyllä suvereenisti hallinnut tilastoja viimeiset viikot ja kuukaudet. Suomi on parhaimmillaan ollut kyseisissä vedonlyöntitilastoissa jopa sijan 25 tuntumassa, mutta tällä viikolla sijoitus laski 39 laulun joukossa vaatimattomalle 31. sijalle.


Kansainväliset fanisuosikit 15.5.2010 (OGAE)

1. Tanska
2. Israel
3. Saksa
4. Norja
5. Armenia
6. Kroatia
7. Islanti
8. Azerbaidzan
9. Espanja
10. Irlanti
--
32. Suomi


Kun 33 kansallista euroviisuharrastajien OGAE-klubia ovat omat suosikkinsa pisteyttäneet, fanien suosikiksi on noussut melko ylivoimaisesti Tanska. Vuoden 1993 euroviisuvoittaja Niamh Kavanagh on uudella tulemisellaan innostanut kansainvälisiä viisuharrastajia siinä määrin, että pistesija irtosi. Suomen on ollut tyytyminen parilta maalta saatuihin jämäpisteisiin.


YLE:n kommentaattorien suosikit (Asko Murtomäki, Jaana Pelkonen, Jorma Hietamäki, Sanna Kojo ja Tobias Larsson)

1. Israel
2. Saksa
3. Armenia
3. Portugali
5. Espanja
6. Latvia
7. Suomi
8. Irlanti
9. Kroatia
10. Islanti
10. Liettua

Yleisradion kommentaattoritiimiin puri parhaiten Israelin laulu. Hieman yllättäen myös Portugalin balladi oli arvostettu suomalaistoimittajien puntarissa koko kilpailun kärkijoukkoon. Kotiinpäinvetoa tai ei, myös Suomi löytyy näiden oman alansa viisuveteraanien kymmenen parhaan joukosta.


Escnation-sivuston pistesimulaattori (www.escnation.com)

1. Puola
2. Armenia
3. Moldova
4. Viro
5. Islanti
6. Ranska
7. Bosnia-Hertsegovina
8. Ukraina
9. Suomi
10. Belgia


Escnation on jokaisen euroviisuhömpästä kiinnostuneen fanin taivas. Kyseisellä sivustolla saa kukin itse jännittää pistelaskua, joka on jokaisella kerralla hieman erilainen. Voit itse valita mm. tulevatko pisteet täysin satunnaisesti vai kenties tämänhetkisten vedonlyöntitilastojen suosikkien perusteella. Tahtoessasi voit määritellä laulujen menestysmahdollisuudet itsekin. Jos tahdot äänestyksestä totuudenmukaisemman, voit lisätä siihen myös naapuri- ja siirtolaisäänimahdollisuuden. Jännittävää, eikö totta?! Itse tietysti annoin escnationin sivuston itse päättää tämän vuoden voittajan ja valitsin satunnaisen voittajan mahdollisuuden sallien kuitenkin naapuri- ja siirtolaisäänet. Suomesta simulaattori näytti ainakin pitävän, sillä kymmenen joukkoon mentiin reilusti. Mitäköhän muut fanit ovat mieltä simulaattorin voittajaehdokkaasta... hmm.


Viisukuppilan puntarit 2.5.2010 (www.viisukuppila.fi)

1. Slovakia
2. Israel
3. Islanti
4. Espanja
5. Saksa
6. Romania
7. Serbia
8. Norja
9. Azerbaidzan
10. Kroatia
--
21. Suomi

Suomalaiset internetissä aktivoituneet viisufanit ovat voineet jättää omat viisupuntarinsa viisukuppila.fi-sivustolle muiden fanien tarkasteltavaksi. Puntareiden yhteenvedossa on yhteensä huikeat 122 fanipuntaria. Pisteet on laskettu euroviisutyylillä poimien jokaisen käyttäjän puntarin top 10 euroviisupistein (12-10-8-7...). Viisufanien ykkössuosikki juuri vapun jälkeen oli Slovakia. Suomen viisu tehosi faneihin tänä vuonna keskinkertaisesti. Uutta puntaripäivitystä voit tarkastella osoitteessa www.viisukuppila.fi jo sunnuntaina 16. toukokuuta.


Tonin henkilökohtainen kärki 15.5.2010

1. Azerbaidzan
2. Kroatia
3. Tanska
4. Israel
5. Bulgaria
6. Slovakia
7. Armenia
8. Moldova
9. Irlanti
10. Sveitsi
--
27. Suomi

Ja kukapa viisuista oman arvonsa tuntevana enempää voi tietää kuin blogin kirjoittaja itse. Tästä syystä pidätän itselläni oikeuden verrata tietotaitoani kaikkiin edellisiin ennakkosuosikkeja valinneisiin instansseihin. Oma suosikkini on jo pitkään ollut Azerbaidzan. Sen sijaan pitkäaikainen kakkonen, Israel, on joutunut luovuttamaan "perintöprinsessasijat" Kroatialle ja Tanskalle. Vaikka pidänkin Suomen edustussävelmää mukavana, ei se kuitenkaan listallani nouse keskikastia ylemmäs.




Yhteispisteet:

1. Israel 47 pistettä
2. Armenia 34
2. Saksa 34
4. Azerbaidzan 29
5. Tanska 27
6. Kroatia 23
7. Islanti 19
8. Slovakia 17
9. Espanja 15
10. Norja 14
--
15. Suomi 6

Jos kaikkiin ennakkosuosikeihin on luottaminen, voiton tänä vuonna vie siis Israelin Harel Skaat (kuvassa). Suomenkin tulisi löytyä siis finaalissa sijalta 15. Tuo sijoitushan olisi paras finaalisijoitus sitten Lordin viisuvoiton. Mitäs mieltä olette tuloksesta?

Oslo 2010 countdown




Tervetuloa seuraamaan Tonin euroviisublogia vuosimallia 2010.

Lento Osloon lähtee nyt tasan viikon päästä. Tänään, lauantaina 15. toukokuuta avautuvat ovet kansainväliselle lehdistölle ja myös Suomen edustajat saapuvat jo paikalle. Ja paikalla sietää ollakin, sillä harjoitukset alkavat täydellä tohinalla jo heti sunnuntai-iltapäivällä kello 13.10.

Seuraavan kahden viikon aikataulu tulee olemaan hektinen fanien ja lehdistön edustajien lisäksi myös kilpailun järjestäjille ja tietysti artisteille. Kullakin 39 maalla on ensin kaksi teknistä harjoitusta, joissa kiinnitetään erityistä huomiota ääneen, valoihin, kamerakulmiin ja tietysti koreografian toimivuuteen isolla euroviisulavalla. Suomi esiintyy ensimmäisessä semifinaalikattauksessa kilpailunumerolla viisi, joten Suomi on myös ensimmäisten harjoittelevien maiden joukossa. Sunnuntain lisäksi Suomen tytöt ovat harjoitusmielessä tulessa myös torstaina 20. toukokuuta. Teknisten harjoitusten jälkeen alkaa tositoiminta. Semifinalisteilla on vielä mahdollisuus hienovirittää esityksiään kenraaliharjoituksissa, joita on yhteensä kolme kappaletta ennen kumpaakin semifinaalia. Suuria muutoksia ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä, sillä kaikki kolme kenraaliharjoitusta ovat loppuunmyytyjä yleisönäytöksiä ja pukuharjoituksia, joissa koko massiivinen tv-show on tarkoitus vetää alusta loppuun käsikirjoituksen mukaisesti.

Totuttuun tapaan semifinaalien ja finaalin kenraaliharjoituksista on luvassa myös kommentointia tähän blogiin, joten pysykäähän lukuetäisyydellä! Semifinaalien kenraaliharjoitukset alkavat ensimmäisen semifinaalin kohdalla maanantaina 24. toukokuuta ja toisen semifinaalin kohdalla keskiviikkona 26. toukokuuta. Finaalin kenraaliharjoitusta päästään kommentoimaan todennäköisimmin perantaina 28. toukokuuta.

...mutta jos nyt ensiksi päästäisiin matkaan! Matkalaukku odottaa vielä avonaisena eteisen lattialla. Vielä viikko aikaa saada siihen täytettä.

Tämä on kaiken kaikkiaan kuudes euroviisumatkani itse kisakaupunkiin. Toistaiseksi jokainen kokemus on ollut omassa ihanuudessaan erilainen. Oslolta odotan jotakin suurta ja mahtavaa, kuten jokaiselta kilpailukaupungilta joka vuosi. Pettymystä ei toistaiseksi ole tullut kertaakaan - tuskin tälläkään kertaa.