Viidet Euroviisut - viisi muistoa

Zagreb 1990

Tästä se koko hulluus alkoi. Täytyy tunnustaa, etteivät muistikuvat ole erityisen selkeät tämän kisan suhteen - siis nimen omaan ne muistikuvat vuodelta 1990. Olin tuolloin 9-vuotias ihme hiippari ja samana vuonna hurahdin myös missikisoihin. Vuonna 1990 muistan elävästi, että suosikkini oli Jugoslavian "Marilyn" Tajci, jonka tajuntaan lyövä esitys laulusta "Hajde da ludujemo" tatuoitui nuoren miehen verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. Itkuhan siinä pääsi, kun Jugoslavia ei voittanutkaan kilpailua. Muistan myös, kuinka kannustin kärkisijoille Brittien nuorta Emmaa. Edellisenä vuonna olin katsonut ainakin osia Euroviisuista ja silloinkin muistan nuoruuden olleen valtti omissa suosikeissani. Jostain syystä olen ollut aina hulluna teiniartisteihin viisuissa. Vieläkin!


Millstreet 1993

Millstreetin hevostalliviisuissa oli mielestäni jotain todella camp-henkistä. Ensinnäkin ajatus siitä, että kilpailu järjestetään hevostallissa (myöhemmin ymmärsin, että maneesi ja talli eivät ehkä ole ihan sama asia) oli erittäin mielenkiintoinen. Kaikki se työ, mitä oli tehty, että tallista (siis maneesista) oli saatu tyylikäs tuon päivän konserttiareena popille ja iskelmälle. Se iski 12-vuotiaan Tonin tajuntaan. Tuota voi kai pitää eräänlaisena tyyppiesimerkkinä camp-aatteellisesta ajattelusta. Jostain syystä tv-ruudusta näkyvä hallin puukatto ja pienestä kylästä näytetyt postikortit tekivät tuosta tapahtumasta maalaispojalle ikimuistoisen. Koska isäpuoli oli unohtanut ostaa minulle viisukasetin, vuoden 1993 kilpailut eivät vielä tallentuneet videomuotoon, mutta Outi Poppin ja Sanna Kojon selosteet biiseineen kyseisistä kisoista kuunneltiin lähinnä puhki. Luojan kiitos perheellämme oli tuohon aikaan ajanmukaiset poppivehkeet, joilla pystyi nauhottamaan audiota hyvätasoisesti radiosta! Millstreetin kisojen lauluista 12-vuotiasta Tonia miellyttivät mm. Tanskan ja Kroatian laulut. Tanska on yhä oma pieni perversioni ja Kroatia pysyy yhä listaykkösenä kaikesta korniudestaankin huolimatta. Minähän Lego-palikoistani rakensin niitä lavojakin ja asettelin sitten Lego-ukot samaan asentoon, kuin Tanskan ja Kroatian laulajat. Sitten soitettiin kasettia taustalla ja fiilisteltiin. Mielikuvitusta riitti tuollaiseen.



Jerusalem 1999

Jerusalemin kisat ovat omanlaisensa muisto, sillä olin ollut OGAEn jäsen jo reilun vuoden ajan ja olin saanut klubin kautta jo ystäviäkin. Vuoden 1999-kilpailut katsoin mielenkiintoisessa seurassa, sillä saksalainen viisufaniystäväni Stefan oli tullut Suomeen vaihto-oppilaaksi tuolloin ja päätimme järjestää omat viisukatsojaiset. Vuonna 1999 ylivoimainen suosikkini kilpailussa oli Kypros. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, että Kyproksen laulua muistettiin kilpailussa vain kahdella pisteellä. Kulttimaineeseenhan tuo laulu oli vielä nouseva fanien keskuudessa tulevina vuosina. Vuoden 1999 kilpailuista ei tullut ehkä eurooppalaisyleisölle ikimuistoista tapahtumaa, mutta tärkeitä muistoja tärkeistä tilanteista nousee silti mieleen.


Tukholma 2000

Tukholma ei ole minulle kaupunkina vieras, eivätkä olleet euroviisutkaan enää tuohon aikaan. Tukholman viisureissu oli myös ensimmäinen viisumatkani sekä ensimmäinen tapaaminen useiden minulle rakkaiden ihmisten kanssa. Tukholman viisumatkalla on myös erittäin tärkeä merkitys omassa "kaapista tulemisessa" - niin viisufanina kuin muutenkin. Tukholmaan lähdettiin Vikingin paatilla Helsingistä aurikoisena toukokuisena päivänä. Majoituin samaan hyttiin kolmen lähes vieraan miespuolisen ihmisolennon kanssa. Tukholmassa vietimme aikaa kokonaisen viikon. Sen matkan aikana viimeistään rakastuin Tukholmaan ja euroviisuihin iäksi. Oli muuten aika eksoottista majoittautua Tukholmassa hotellilaiva Gustaf af Klintiin, joka oli ankkuroitu jonnekin Slussenin tienoille. Kyseisen paatin sängyt olivat kooltaan n. 170 x 70cm ja kaiken lisäksi jalkopääty kapeni kolmiomaisesti, koska sängyt olivat laivan keulassa, seinän puolella. Lisäksi laivassa oli yhteissuihkut sekä yhteis-wc:t! Kuinka ihanaa (lauseen ironian ymmärtävät varmasti ihmiset, jotka tietävät minun mukavuudenhaluni)!


Tukholman viikko meni Globenin yhteyteen rakennetun hotellin aulassa kytätessä, josko joku tunnistettava artistikasvo viipottaisi ohi. Tuon viikon aikana sain mukavasti nimmareita ja lähes kaikista artisteista kuviakin. Sen verran pitkästyttävää tuo aulassa kyttääminen kuitenkin oli, että ehdin tutustua kolmeen minulle erittäin rakkaaseen ihmiseen. Yksi heistä oli toki jo ennaltakin tuttu. Tuohon aikaan ei ollut puhettakaan fanien akkreditoinneista eikä moinen ylellisyys käynyt edes suomalaisten fanien mielessä! Harjoituksia seurasimme näppärinä poikina ja tyttöinä Globe-hotellin ylimpien kerroksien räppänäikkunoista, joista oli suora näkymä toiselle puolelle hallia sijoitettuun lavaan. Tukholman viikon jälkeen koitti ensimmäinen viisukrapula. Sittemmin olen viisuhumaltunut vielä kolmeen otteeseen eri viisukaupungeissa: Tallinnassa, Helsingissä ja Belgradissa.

Helsinki 2007

Nyt kun vertaa ensimmäistä euroviisumatkaa kolmanteen euroviisumatkaan, niin ero on huima. Ensinnäkin lentokoneiden ja laivojen sijaan suoritin matkan kisapaikalle R-junalla. Tosin Virossa asuessahan reissasin Tallinnankin viisuihin bussilla. Harvinaista herkkua moinen kuitenkin. Toiseksi, sain mahdollisuuden nukkua useimmat viisuviikkojen yöt omassa sängyssä. Kolmanneksi, tällä erää kaulassa oli se mystinen identiteettiläpykkä, jolla pääsi seuraamaan viikon aikana harjoituksia ja lehdistötilaisuuksia sekä sai kutsuja kaupungin kuumimpiin bileisiin! Olin siis viisutaivaassa. Aivan. Suomi oli minun viisutaivaani.


Ylpeyden tunne oli suunnaton, kun sai istua EuroClubin terassilla Vanhalla ja poltella säimää tuijotellen ohikulkijoita ja katsellen saman vuoden esikatseluja valtavalta katu-screenilta. Oli ihanaa reissata Messukeskukseen joka aamu sormenpäät jännityksestä kihelmöiden tarkastamaan, mitä "Joulupukki" oli tällä kertaa repussaan tuonut lehdistölokeroihimme. Vuoden 2000 parin-kolmenkymmenen valokuvan sijaan kuvia tuli otettua viitisensataa. Pääsinpä yhteiskuvaan palvomani Karolina Gocevankin kanssa. Sain mahdollisuuden viettää hänen kanssaan myös mukavan hetken Esplanadin puistossa. Tuon viikon olin "joku". Puolentoista viikon glamourintäyteinen elämä päättyi Eurovision laulukilpailun finaaliin, jota olin katsomassa rivillä kuusi. Jälleen unohtumatonta. Kaiken kruunasi vielä after party, jossa artistit olivat nielemässä pettymyksen kyyneliään ja menestyksen iloaan - siis NE artistit, jotka paikalle suvaitsivat ilmaantua.



Moni ihminen kysyy, mikä niissä viisuissa niin viehättää. Yksinkertaista vastausta on vaikea antaa juuri sen takia, koska euroviisuihin liittyy niin paljon muistoja ja tuntemuksia: lapsuuden itkuja ja ystävyyssuhteiden luomista. Euroviisut ovat minulle paljon enemmän kuin laulukilpailu.