Kauneutta (?) kruunun hinnalla

Miss Brasilia 2008:n operaatiot:

- Rinnat (vaatekoko suureni koosta 38 kokoon 42)
- kaksi nenäleikkausta
- korvaleikkaus
- hampaat
- botox
- alimpien kylkiluiden poisto
- vatsan rasvaimu

Kerrassaan kuvottavaa! Hampaat vielä ymmärrän ja tissitkin jotenkin, mutta kylkiluiden poistot ja botoxin ruiskuttamiset menevät jo nuoren ja kauniin naisen kohdalla yli hilseen! Mikä mahtaa olla naisen asema maassa, jossa menestyminen omassa elämässä voi olla kiinni itsensä silpomisesta?!

Ehdin opiskella syksyllä 2007 ja keväällä 2008 harmikseni vain muutaman opintoviikon verran kehitysmaatutkimusta. Ei tarvitse kuitenkaan olla tohtorin tupsukelakkia päässään ymmärtääkseen myös naisen aseman ja kauneuskilpailujen välisen yhteyden. En tarkoita tällä yhteydellä pelkästään eräiden feministipiirien kantaa naisten esineellistämisestä, vaan etenkin Latinalaisessa Amerikassa länsimainen kauneusihanne ja sen mukanaan tuomat kauneuskilpailut koskettavat naissukupuolta myös muilla tasoilla. Naisten heikko asema monissa Latinalaisen Amerikan maissa on epäilemättä jo johtanut uudenlaiseen vaiettuun valkoiseen orjakauppaan, joka pyörii kauneusbisneksen ympärillä.

Ei liene täysin kaukaa haettua kuvitella yhtälöä, jossa suuren missi- tai mallifirman gangterien bongaajat kiertelevät Kolumbian ja Venezuelan syrjäkyliä etsien potentiaalista nuorta tyttöä, josta saisi koulutettua maan uuden menestyksekkään kauneuskuningattaren ja mahdollisesti myös supermallin. Köyhimmillä alueilla ei liene myöskään ihme, että vanhemmat lähettävät tyttärensä näiden missimogulien matkaan, jotka lupaavat tyttärelle ja perheelle maat ja mannut, jos ja JOS tytär sattuu menestymään kansallisissa ja kansainvälisissä koitoksissa. Naiset viedään pääkaupunkien missikouluihin prepattaviksi ja heille tehdään epäilemättä jo nuorella iällä kruunun vaatimat kauneusleikkaukset. Mikäli menestystä tulee kansallisissa kauneuskilpailuissa, unelmat voivat käydä toteen. Mikäli menestystä ei tule, todennäköisesti tyttö palaa takaisin maaseudulle nenä poskella ja huulet turpeina tai löytää sitten onnen jonkun armollisen herran näyttelymisuna pääkaupungista. Paineet menestymiseen ovat tästä syystä nuorelle naiselle suuret. Ei ole siis ihme, että he antavat silvotuttaa itsensä avaruusolioiksi niin kamalan usein.

Edeltävä on tietysti huomattavan karrikoitu esimerkki missibisneksen raadollisuudesta. Yleensä nuoren naisen väylä missiksi ei ole läheskään näin traaginen todellisuudessa. Tahdoinpa vain muistuttaa siitä, minkälaisessa maailmassa elämme. Suomessahan asiat ovat täysin toisin. Kyllähän Latinalaisen Amerikan meininkiin verrattavia esimerkkejä löytyy myös Amerikasta, jossa vanhemmat kasvattavat lapsistaan kauneuskuningattaria jo kapaloikäisestä lähtien. Päivänsäteistä tulee lapsimissejä, lapsimisseistä teinimissejä, teinimisseistä varsinaisia ja varsinaisista rouvamissejä. Tietääpä media kertoa mummomisseistäkin.

Miss Puerto Rico 2008:

Tämän päivän autot halkovat tuulta kuin vesipisarat ilmaa maahan tippuessaan. Myös tämän päivän kauneuskilpailuissa missit halkovat catwalkia todennäköisesti aerodynaamisempina kuin koskaan. Suomessa kauneuskirurgian päälle ei ole missikisoissa koskaan ymmärretty. Sitä pidetään jopa tuomittavana. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että mikäli kauneuskirurgiaan liittyy henkilökohtaisia syitä, silloin sen tulisi olla missillekin sallittua. Sen sijaan misseyden nimissä ei kenenkään tulisi lähteä itseään leikkelemään. Se, jos mikä, kertoo naisten aseman heikkoudesta. Surullista kyllä, kansainvälisten kauneuskilpailujen osanottajakaartin ulkomuoto kertoo myös kansainvälisen naisten aseman hauraudesta.

Ei ole yllätys, että valitsin esimerkikseni juuri Brasilian 22-vuotiaan Natália Anderlen. Brasiliassa tehdään nimittäin Yhdysvaltain jälkeen eniten maailmassa kauneusleikkauksia henkeä kohden. Vuonna 2004 Brasiliassa suoritettiin arviolta noin 800 000 kauneusleikkausta, joista noin 13 prosenttia kohdistui alle 18-vuotiaisiin lapsiin ja nuoriin. Brasilian Natália Anderle ja Puerto Ricon Ingrid Rivera eivät sijoittuneet 15 kauneiman joukkoon Miss Universum -kilpailussa Vietnamissa tänä vuonna. Venezuelan voittajatytön lisäksi 15 kauneimman joukossa oli tyttöjä Kolumbiasta, Dominikaanisesta Tasavallasta ja Meksikosta. Kaikki Latinalaisen Amerikan maita, joissa naisten asema on jo ennestään alueesta riippuen heikko tai korkeintaan tyydyttävä.

Tässä tekstissäni en käsitellyt esimerkiksi Afrikan sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasian maita, joissa naisten asema on erityisen huono, koska kyseisillä alueilla ei ole suurta missibisneksen ympärillä pyörivää koneistoa verrattuna Karibian sekä Väli- ja Etelä-Amerikan alueisiin. Kauneusleikkausbisneksen mukaantulo (liekö sitten sponsoroituja leikkauksia) on tullut kyllä suuremmassa määrin myös Aasiaan. Eurooppa on Itä-Eurooppaa lukuunottamatta pysynyt missikilpailuissa kauneusleikkausten kanssa jokseenkin hyvän maun rajoissa. Kauneuskilpailujen arvot ovat selkeästi muuttuneet kylmempään suuntaan. Kilpailu kovenee, joten myös panokset bisneksessä kovenevat vuosi vuodelta.

Maailma edessä

Törmäsinpä tosielämään eräs päivä työpaikalla, kun opiskelijani ei suostunut vastaamaan "Mikä sinun nimesi on?" ja "Missä sinä asut?" -tyyppisiin kysymyksiin. Hän tunsi itsensä uhatuksi ryhmän keskellä, koska on ollut vainojen uhri ja vielä journalisti. Kyllä siinä meni S2-opettaja hetkeksi hiljaiseksi. Opetussuunnitelman mukaan suomen kielen ykköskurssin suorittamisen ehtona on sosiaalisen alkeistason kielenkäytön hallitseminen. Keskustelimme tilanteesta ja pääsimme kompromissiin. Minä olin ammattilainen ja hän oli vastaanottavainen. Arkipäivän suomen kielen opetuksen funktionalismia siis.

En ollut koskaan aikaisemmin ajatellut näin suuren konkretian saattelemana omien opiskelijoitteni taustoja. Tauollani mietin, mitäköhän eri opiskelijoiden taustoista löytyisi. Useimmilla thaimaalaisilla ja vietnamilaisilla nuorilla opiskelijattarillani oli suomalaiset sukunimet - tämä yhtälö oli nopeasti ratkaistu. Mutta mikä mahtaa olla näiden naisten motiivi Suomeen tulemiseksi? Tulivatko he rakkaudesta vai paremman tulevaisuuden toivossa? Onko heidän tulevaisuutensa todellisuudessa parempi Suomessa kuin lähtömaassaan? Tätä ei varmasti saisi selville kuin haastattelemalla yksilöitä, mutta työni puolesta ylittäisin siinä reippaasti valtuuteni. Sen verran ryhmästäni kuitenkin tiesin, että vainottu journalistini on joutunut elämässä kokemaan kovia. Hän oli myös kovia kokeneen oloinen. Turkin lähihistoriasta tiedän sen verran, ettei ryhmäni kurdien historiaa tarvitse kovin syvältä kaivella. Myös Kosovon kriisi on lähietäisyydellä. Muutamien maahanmuuttajanaisten luki-ongelmatkaan eivät olleet tavattomuus. Päätin kahvitaukoni mietinnät lopputulokseen: tieto lisää tuskaa. Tämän päätelmän lisäksi ymmärsin, etten voi luoda opiskelijoilleni historiaa enkä nykypäivää omasta päästäni. He ovat opiskelijoitani. Tiedän heistä jo tarpeeksi. Kaikilla meillä on historiamme. Minulla varmasti huomattavasti helpompi, kuin monilla heistä. Maailma näpäytti minua.

Biafran nälänhätä 60-luvulla, Etiopian nälänhätä ennen ja nyt, maailman kriisit, venepakolaiset...
Jos nuo asiat tuntuvat kaukaisilta ja vieraita nyt, kun televisio ja internet on olohuoneissamme, voimme vain kuvitella, kuinka kaukaiselta nuo asiat ovat tuntuneet silloin, kun olohuoneessa oli vain isä, äiti ja kaksi lasta. PS. Perulainen kummityttöni Roselia täyttää pian viisi vuotta. Mitä viisivuotias perulaistyttö tarvitsee?!

Viidet missikisat - viisi muistoa

Miss Suomi 1988

Amerikka oli silloin saapunut koleaan Pohjolaan, kun komeakroppaisen säihkysilmäisen Barbien, Nina Björnströmin päähän kiinnitettiin Suomen kauneimman naisen kruunu. Tuo on tiettävästi ensimmäinen kristallinkirkas muistoni kauneuskilpailuista. Vielä tuohon aikaan en ymmärtänyt kauneuskilpailujen päälle juurikaan, vaan lähinnä tuo viihdetapahtuma kuului perheemme jokavuotisiin "pakkoihin" yhdessä Euroviisujen ja Syksyn Sävelien kanssa. Tuo kilpailu tuo mieleen myös muistoja mummon ruskeasta tv-toosasta, joka otti toimiakseen vasta napakalla iskulla keskelle otsaa - ja senkin jälkeen kuva alkoi näkyä vasta minuuttien kuluttua. Tuo rujo rakkine tarjosi minulle kuitenkin ensimmäisen kauneuskilpailumuiston.


Miss Skandinavia 1991

Varsinainen missikisafanaatikko minusta tuli 1990-luvun alussa. Hörhöyttä kesti ehkä 4-5 vuotta, kunnes murrosikäisenä päätin, etteivät missikisat sovi ikäiseni pojan tv-viihdeohjelmistoon. Sen sijaan Euroviisuista en päässyt koskaan eroon. Erityisen hyvin mieleeni on jäänyt Miss Skandinavia 1991-kilpailu, joka oli ensimmäisiä VHS-kasetille nauhoittamiani kauneuskilpailuja. Tuohon aikaan, ehkä hieman yllättäenkin, missikisat olivat minulle se #1 -viihde ja euroviisut tulivat selvänä kakkosena. Kaseteiltani löytyi niin Miss Model of the World -kilpailuja kuin Suomessa televisioitu Miss America -kilpailukin. Näiden lisäksi tietenkin kaikki muut suurimmat kansainväliset ja kotimaiset kilvat. Teini-iän vuosina nuo nauhoitteet tosin tuhottiin nauhottamalla päälle ilmeisestikin mielestäni ikäiselleni sopivampaa ohjelmistoa.

Vuoden 1991 Miss Skandinavia-kilpailu on jäänyt mieleeni monestakin syystä. Ei ainoastaan Sirpa Viljamaan upeiden glamourin ja väkevän camp-henkisten juontojen takia, vaan myös Nina Björkfeltin, minun kaikkien aikojen Miss Suomi-perintöprinsessani takia. Ninahan sen komeimman kruunun sitten vei. Vielä vuosia myöhemmin osasin tapailla ulkoa Sirpan juontoja ja äänenpainoja: "Asta Sigriduuur Einarsdottir". Miss Skandinavia-kilpailu oli tuohon aikaan tyylikkään ja arvokkaan oloinen kauneuskilpailu, joka mittelöitiin useana vuonna Turun Rantasipi Ikituurin kongressitiloissa juhlavan punaisella lavalla ja hehkuvan MS-kyltin alla, soveliaan yksinkertaisena, yksinkertaisen tyylikkäänä. Yksinkertaisen tyylikkäitä olivat myös nuoret neidot. Eivät ole nykyään missitkään niin kuin ennen, täytyy todeta, vaikka toki Miss Skandinavia-kilpailuun harvemmin lähetettiinkään niitä muiden Pohjoismaiden kaikkein kauneimpia, Suomea lukuun ottamatta tietenkin. Oli miten oli, Nina Björkfelt oli illan kuningatar ja mikä jottei - olihan hän vuonna 1990 Miss Maailma-kilpailussa viiden parhaan joukossa.


Miss Universum 1992

Vuoden 1991 Lupitan kilpailutkin jollain tavalla muistan, mutta yksi kaikkien aikojen kauneuskuningattarista kruunattiin Bangkokissa, Miss Universum 1992 -kilpailussa. Michelle McLean oli tuolloin Jumalattareni ja on sitä yhä. Erityistä nostalgiaa kilpailuun toivat Kirsi-Marja Niemen hassunhauskat selostukset, josta olisin mielelläni toivonut perinnettä tulevillekin vuosille. Mielestäni 1990-luvun alun Miss Universum -kilpailut olivat vielä sellaiset, jotka tursusivat glamouria ja aitoja kaunottaria. Nykyisin voittajalta odotetaan jo lähes kliinistä täydellisyyttä. Michelle McLean oli juuri klassinen kaunotar. Itse olen verrannut häntä Anne Pohtamoon, jonka kanssa olivatkin tuohon aikaan kuin kaksi marjaa, vaikka ikäeroa Annella ja ikäistään huomattavasti vanhemman oloisella Michellellä oli jo 18 vuotta. Ehkäpä vuosittaisen glamour-annoksen väheneminen ja kaupallisen muovimaisuuden lisääntyminen vei minulta sitten sen viimeisenkin innon katsoa kauneuskilpailuja. Pidin laskujeni mukaan kauneuskilpailujen säännöllisestä seuraamisesta kahdeksan vuoden tauon. Hyi minua!


Miss Universum 1996

Kun 2000-luvun taitteen jälkeen aloin kysellä tuttavilta missitallenteita eri vuosilta, oli Miss Universum 1996 -tallenne ensimmäisiä, joita näin. En muistanut nähneeni Lola Odusogan upeaa esiintymistä koskaan aiemmin, Alicia Machadon voitosta puhumattakaan. Miss Universum 1996 -kilpailu oli kuitenkin jo huomattavan erilainen verrattuna neljä vuotta aikaisempaan Michelle McLeanin kilpavuoteen. Camp-henki oli vuonna 1996 lähes kokonaan syrjäytetty ja pikkusiskotkin oli iltapukukierrokselta heivattu johonkin. Järkytys oli valtava. "You are my star" -pikkusiskobiisi oli niin itkettävän hyvä! <3> jalat-maassa-ihminen (jos jotain kiinnostaa Tarynin kuulumiset).


Miss Maailma 2002

Tartossa aloin seurata kauneuskilpailuja oikein urakalla taas pitkästä aikaa. Suomessahan kansainvälisiä kauneuskilpailuja ei oltu näytetty enää miesmuistiin. Virossa sen sijaan oli mahdollisuus katsoa sekä Miss Universum- että Miss Maailma -kilpailuja. Kolmen tunnin ajan vääntelin antennia eri ilmansuuntiin, jotta saisin Miss Maailma -kilpailun 2002 näkymään. Viron televisiolle kilpailut juonsi Viron euroviisukarsinnoistakin tuttu viihdetoimittaja Marko Reikop. Viron televisiossa oli näytetty jo usean päivän ajan "esikatseluja" Miss Maailma -kilpailuista ja minä tietysti opiskelijaelämääni tylsistyneinä tein myös omat listani noiden videoklippien perusteella. Muistaakseni jatkoon päässeissä oli minun listallani ainoastaan kolme samaa kuin tuomareiden listoissa. En tuohon aikaan ymmärtänyt vuoden 2004 euroviisupostikorteista tutun turkkilaisen Azra Akininkaan Miss Maailma -titteliä. Suomelle ei tuona vuonna menestystä tullut, mutta vuoden 2004 Miss Maailma -kilpailua voidaan pitää jonkinlaisena uuden eran alkuna omalle missifaniudelleni.


Tämän vuoden Miss Universum -kilpailu tarjosi mielestäni hieman paluuta 80- ja 90-luvun alkuun. Kilpailussa oli taas värikkyyttä ja ihan reilua camp- ja kitsch-henkeä havaittavissa. Tänä vuonna myös voittaja sekä ensimmäinen perintöprinsessa olivat suuresti mieleen. Missifaniudellekaan ei näy näillä näkymin loppua.

Viidet Euroviisut - viisi muistoa

Zagreb 1990

Tästä se koko hulluus alkoi. Täytyy tunnustaa, etteivät muistikuvat ole erityisen selkeät tämän kisan suhteen - siis nimen omaan ne muistikuvat vuodelta 1990. Olin tuolloin 9-vuotias ihme hiippari ja samana vuonna hurahdin myös missikisoihin. Vuonna 1990 muistan elävästi, että suosikkini oli Jugoslavian "Marilyn" Tajci, jonka tajuntaan lyövä esitys laulusta "Hajde da ludujemo" tatuoitui nuoren miehen verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. Itkuhan siinä pääsi, kun Jugoslavia ei voittanutkaan kilpailua. Muistan myös, kuinka kannustin kärkisijoille Brittien nuorta Emmaa. Edellisenä vuonna olin katsonut ainakin osia Euroviisuista ja silloinkin muistan nuoruuden olleen valtti omissa suosikeissani. Jostain syystä olen ollut aina hulluna teiniartisteihin viisuissa. Vieläkin!


Millstreet 1993

Millstreetin hevostalliviisuissa oli mielestäni jotain todella camp-henkistä. Ensinnäkin ajatus siitä, että kilpailu järjestetään hevostallissa (myöhemmin ymmärsin, että maneesi ja talli eivät ehkä ole ihan sama asia) oli erittäin mielenkiintoinen. Kaikki se työ, mitä oli tehty, että tallista (siis maneesista) oli saatu tyylikäs tuon päivän konserttiareena popille ja iskelmälle. Se iski 12-vuotiaan Tonin tajuntaan. Tuota voi kai pitää eräänlaisena tyyppiesimerkkinä camp-aatteellisesta ajattelusta. Jostain syystä tv-ruudusta näkyvä hallin puukatto ja pienestä kylästä näytetyt postikortit tekivät tuosta tapahtumasta maalaispojalle ikimuistoisen. Koska isäpuoli oli unohtanut ostaa minulle viisukasetin, vuoden 1993 kilpailut eivät vielä tallentuneet videomuotoon, mutta Outi Poppin ja Sanna Kojon selosteet biiseineen kyseisistä kisoista kuunneltiin lähinnä puhki. Luojan kiitos perheellämme oli tuohon aikaan ajanmukaiset poppivehkeet, joilla pystyi nauhottamaan audiota hyvätasoisesti radiosta! Millstreetin kisojen lauluista 12-vuotiasta Tonia miellyttivät mm. Tanskan ja Kroatian laulut. Tanska on yhä oma pieni perversioni ja Kroatia pysyy yhä listaykkösenä kaikesta korniudestaankin huolimatta. Minähän Lego-palikoistani rakensin niitä lavojakin ja asettelin sitten Lego-ukot samaan asentoon, kuin Tanskan ja Kroatian laulajat. Sitten soitettiin kasettia taustalla ja fiilisteltiin. Mielikuvitusta riitti tuollaiseen.



Jerusalem 1999

Jerusalemin kisat ovat omanlaisensa muisto, sillä olin ollut OGAEn jäsen jo reilun vuoden ajan ja olin saanut klubin kautta jo ystäviäkin. Vuoden 1999-kilpailut katsoin mielenkiintoisessa seurassa, sillä saksalainen viisufaniystäväni Stefan oli tullut Suomeen vaihto-oppilaaksi tuolloin ja päätimme järjestää omat viisukatsojaiset. Vuonna 1999 ylivoimainen suosikkini kilpailussa oli Kypros. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, että Kyproksen laulua muistettiin kilpailussa vain kahdella pisteellä. Kulttimaineeseenhan tuo laulu oli vielä nouseva fanien keskuudessa tulevina vuosina. Vuoden 1999 kilpailuista ei tullut ehkä eurooppalaisyleisölle ikimuistoista tapahtumaa, mutta tärkeitä muistoja tärkeistä tilanteista nousee silti mieleen.


Tukholma 2000

Tukholma ei ole minulle kaupunkina vieras, eivätkä olleet euroviisutkaan enää tuohon aikaan. Tukholman viisureissu oli myös ensimmäinen viisumatkani sekä ensimmäinen tapaaminen useiden minulle rakkaiden ihmisten kanssa. Tukholman viisumatkalla on myös erittäin tärkeä merkitys omassa "kaapista tulemisessa" - niin viisufanina kuin muutenkin. Tukholmaan lähdettiin Vikingin paatilla Helsingistä aurikoisena toukokuisena päivänä. Majoituin samaan hyttiin kolmen lähes vieraan miespuolisen ihmisolennon kanssa. Tukholmassa vietimme aikaa kokonaisen viikon. Sen matkan aikana viimeistään rakastuin Tukholmaan ja euroviisuihin iäksi. Oli muuten aika eksoottista majoittautua Tukholmassa hotellilaiva Gustaf af Klintiin, joka oli ankkuroitu jonnekin Slussenin tienoille. Kyseisen paatin sängyt olivat kooltaan n. 170 x 70cm ja kaiken lisäksi jalkopääty kapeni kolmiomaisesti, koska sängyt olivat laivan keulassa, seinän puolella. Lisäksi laivassa oli yhteissuihkut sekä yhteis-wc:t! Kuinka ihanaa (lauseen ironian ymmärtävät varmasti ihmiset, jotka tietävät minun mukavuudenhaluni)!


Tukholman viikko meni Globenin yhteyteen rakennetun hotellin aulassa kytätessä, josko joku tunnistettava artistikasvo viipottaisi ohi. Tuon viikon aikana sain mukavasti nimmareita ja lähes kaikista artisteista kuviakin. Sen verran pitkästyttävää tuo aulassa kyttääminen kuitenkin oli, että ehdin tutustua kolmeen minulle erittäin rakkaaseen ihmiseen. Yksi heistä oli toki jo ennaltakin tuttu. Tuohon aikaan ei ollut puhettakaan fanien akkreditoinneista eikä moinen ylellisyys käynyt edes suomalaisten fanien mielessä! Harjoituksia seurasimme näppärinä poikina ja tyttöinä Globe-hotellin ylimpien kerroksien räppänäikkunoista, joista oli suora näkymä toiselle puolelle hallia sijoitettuun lavaan. Tukholman viikon jälkeen koitti ensimmäinen viisukrapula. Sittemmin olen viisuhumaltunut vielä kolmeen otteeseen eri viisukaupungeissa: Tallinnassa, Helsingissä ja Belgradissa.

Helsinki 2007

Nyt kun vertaa ensimmäistä euroviisumatkaa kolmanteen euroviisumatkaan, niin ero on huima. Ensinnäkin lentokoneiden ja laivojen sijaan suoritin matkan kisapaikalle R-junalla. Tosin Virossa asuessahan reissasin Tallinnankin viisuihin bussilla. Harvinaista herkkua moinen kuitenkin. Toiseksi, sain mahdollisuuden nukkua useimmat viisuviikkojen yöt omassa sängyssä. Kolmanneksi, tällä erää kaulassa oli se mystinen identiteettiläpykkä, jolla pääsi seuraamaan viikon aikana harjoituksia ja lehdistötilaisuuksia sekä sai kutsuja kaupungin kuumimpiin bileisiin! Olin siis viisutaivaassa. Aivan. Suomi oli minun viisutaivaani.


Ylpeyden tunne oli suunnaton, kun sai istua EuroClubin terassilla Vanhalla ja poltella säimää tuijotellen ohikulkijoita ja katsellen saman vuoden esikatseluja valtavalta katu-screenilta. Oli ihanaa reissata Messukeskukseen joka aamu sormenpäät jännityksestä kihelmöiden tarkastamaan, mitä "Joulupukki" oli tällä kertaa repussaan tuonut lehdistölokeroihimme. Vuoden 2000 parin-kolmenkymmenen valokuvan sijaan kuvia tuli otettua viitisensataa. Pääsinpä yhteiskuvaan palvomani Karolina Gocevankin kanssa. Sain mahdollisuuden viettää hänen kanssaan myös mukavan hetken Esplanadin puistossa. Tuon viikon olin "joku". Puolentoista viikon glamourintäyteinen elämä päättyi Eurovision laulukilpailun finaaliin, jota olin katsomassa rivillä kuusi. Jälleen unohtumatonta. Kaiken kruunasi vielä after party, jossa artistit olivat nielemässä pettymyksen kyyneliään ja menestyksen iloaan - siis NE artistit, jotka paikalle suvaitsivat ilmaantua.



Moni ihminen kysyy, mikä niissä viisuissa niin viehättää. Yksinkertaista vastausta on vaikea antaa juuri sen takia, koska euroviisuihin liittyy niin paljon muistoja ja tuntemuksia: lapsuuden itkuja ja ystävyyssuhteiden luomista. Euroviisut ovat minulle paljon enemmän kuin laulukilpailu.

Ei se koko, vaan miten sitä käyttää

Nimimerkki "Juha" kirjoitti Helsingin Sanomien keskustelupalstalla 27.8.2008 seuraavaan sävyyn:

Suomen tulisi tunnustaa Ahvenanmaan itsenäisyys ja samalla sulkea kaikki rahahanat Ahvenanmaalle. Säästyisipähän verovaroja ja paljon. Ahvenanmaa on rahareikä Suomelle josta tulisikin päästä eroon.

Ja sitten Putinille työsarkaa: seuraavat valtiot kaipaavat myös itsenäisyysjulistuksia: Aramoana, Brittiläinen Etelä-Florida, Forvik, Ladonia, Lagonia-Saaret, Minerva, Rose Island, Sealand, Trinidad, Somalimaa, Nagorno-Karabakh, Transnistria, Pohjois-Kyproksen Turkkilainen Tasavalta, Taiwan, Kurdistan, Formosa, Manchukuo, Tiibet, Anjouan, Aceh, Rhodesia, Katanga, Yucatánin Tasavalta.

Venäjä taas voisi omalta alueeltaan tunnustaa seuraavat alueet itsenäisiksi: Adygea, Bashkortostan, Tsetsenia, Chuvashia, Dagestan, Don Cossackia, Ingushetia, Kabardino-Balkaria, Kaliningradin Oblasti, Kalmykia, Karachay-Cherkessia, Karjala, Komi, Kuba, Mari, Pohjois-Ossetia, Mordovia, Saame, Tatarstan, Udmurtia, Vepsia, Votia.

Sitten kaikilla olisi itsenäisyys ja kaikki olisivat tyytyväisiä. Jos tälle tielle on lähdetty niin jatketaan sitten sillä loppuun asti eikä mitään tuplastandardeja.

Koko ei todellakaan ole maailman politiikassa näkyvyyden este. Joskus tarvitaan vain iso tunnettu maa ja riittävästi kääpiövaltioksi pyrkivän maapläntin alueella sijaitsevia luonnonvaroja yllykkeeksi. Edellä mainittu lainaus oli reaktio edellisen päivän uutiseen, jossa kerrottiin Venäjän tunnustaneen Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden. Etelä-Ossetian ja Abhasian tilanteeseen puuttumatta ja kenenkään osapuolen puolelle asettumatta, ryhdyin tänään pohtimaan, onko pikkuvaltioiden synnylle oikeasti maailmassa tarvetta vai ovatko kääpiövaltiot vain emovaltojensa pelinappuloita. Onhan Ranskallakin Monaconsa ja Luxemburginsa, Italialla San Marinonsa, Espanjalla Andorransa sekä muinaisella Itävalta-Unkarilla Liechtensteininsä. Isolla Britanniallakin on toki Gibraltarinsa, mutta tuota eivät ole sentään älynneet vielä itsenäistää. Tosin tarpeetontahan se olisi, koska Iso-Britannia hyötyy huomattavasti enemmän kansanyhteisöstään, jota on saanut riistää jo pian sata vuotta.


Kuinka suuri on todellisuudessa näiden kääpiövaltioiden merkitys emämaillensa? Onko yksinkertaisesti ymmärrettävä niin, että esimerkiksi monacolaiset ovat vain niin kulttuurisesti ja kielellisesti yhtenäistä ja isänmaallista kansaa, ettei kyseinen maa olisi voinut olla muodostumatta. Tähän saamme vastauksen Monacon historiasta. 1918 tehdyn Versailles'n rauhansopimuksen mukaan "Monacon tulee myötäillä ranskaa kaikissa poliittisissa, sotilaallisissa ja taloudellisissa asioissa". Käytännössähän tämä tarkoittaa siis myös yhtä ylimääräistä ääntä YK:ssa sekä muissa maailmanpolitiikan kannalta tärkeissä elimissä. YK:n jäsen tosin Monaco on ollut vasta vuodesta 1993 lähtien.


"No siitä ministeri on semmosta mieltä että Ahvenanmaa kannattais ensin esimerkiks vuokrata hurreille...", sanaili Uuno Turhapuro lehdistölle appiukkonsa pyrkiessä tasavallan herra presidentiksi. Ironista kyllä, tämä lause ei liene junttikansan keskuudessa myöskään erityisen vieras. Vai onko ajatus Ahvenanmaan myymisestä ruotsalaisille tai Ahvenanmaan itsenäistämisestä niinkään erikoinen? Jo alun perinkin Ahvenanmaa liitettiin Suomeen vuonna 1921 vastoin ahvenanmaalaisten toiveita. Herää kysymys, miksi he eivät ole siis itsenäistyneet?! Onhan Ahvenanmaalla huomattavan laaja itsehallinto sekä jonkin verran myös kansallisia tunnuksia, kuten oma lippu, oma postilaitos sekä hiljattain ilmestynyt oma verkkotunnuspääte (.ax).


Abhasian ja Etelä-Ossetian sekä Ahvenanmaan asemassa olevia epäitsenäisiä alueita maailmassa on vähintäänkin kymmeniä. Jos mukaan lasketaan vielä mikrovaltiot ja kiistanalaiset reservaatit ym., niin määrä voidaan laskea jo useissa sadoissa. Onko maailmassa jo liikaa valtioita, kysyn minä? Forvikin kruununalusmaan (Crown Dependency of Forvik) johtaja, Stuart Hill, vastaisi tähän kysymykseen epäilemättä "ei". Stuart on nimittäin julistanut 21.6.2008 itsenäiseksi Skotlantiin kuuluville Shetlannin Saarille oman itsenäisyyteen pyrkivän tukikohtansa, tarkoituksenaan itsenäistää ennemmin tai myöhemmin koko Shetlannin saaret. Stuart on kirjoittanut myös kirjeen itse Yhdistyneiden Kuningaskuntien kuningattarelle, Elisabeth toiselle, mutta vastausta kirjeeseen ei ole tähän mennessä tullut. Forvikin Saaren historiasta ja nykypäivästä voit lukea lisää täältä. Kyseisellä sivustolla voit myös anoa saaren kansalaisuutta.


Minäkin perustin pienenä takapihalle oman valtion. Tein sille lipun, loin sille kielen ja olisin säveltänyt kansallislaulunkin jos olisin osannut. En vaan millään muista sen nimeä...

Katso, mihin matkustat...

Aasia

* Afganistan

o Homoseksuaalisuuden lainsäädännöllinen asema maassa on epäselvä. Taliban-hallituksen aikana homoja vastaan käytettiin kuolemanrangaistusta.

* Arabiemiirikunnat

o Homoseksuaalisuus on kriminalisoitu sodomiana.

* Bahrain

o Bahrainin laissa seksuaalinen kanssakäyminen miesten kesken on kielletty luonnonvastaisena. Rangaistuksena voidaan tuomita enintään kymmenen vuotta vankeutta.

* Bangladesh

o Laki kieltää homoseksuaalisen kanssakäymisen vankeuden ja sakkojen uhalla.

* Bhutan

o Laissa kielletään "luonnonvastainen seksi", joka on määritelty vähäiseksi rikkomukseksi. Siitä tuomitaan enintään vuoden vankeusrangaistus.

* Brunei

o Homoseksuaalisuus on laitonta, ja maksimirangaistus on kymmenen vuoden vankeus. Siitä voidaan myös sakottaa.

* Filippiinit

o Lakia homoseksuaaleja vastaan ei ole. Heitä ei kuitenkaan päästetä armeijaan.

* Indonesia

o Laki ei kiellä homoseksuaalista kanssakäymistä. Jos se on kuitenkin tapahtunut alle 18-vuotiaan henkilön kanssa, rangaistuksena voi olla enintään viiden vuoden vankeus. Aceh'ssa saatetaan kuitenkin soveltaa šaria-lakia, joka tuomitsee homoseksuaalit ankarasti. Vuonna 2003 tehty ehdotus homoseksuaalisuuden kriminalisoimiseksi maanlaajuisesti kaatui.

* Intia

o Homoseksuaalisuus on laitonta, mutta käytännössä siitä rangaistaan harvoin.

* Iran

o Homoseksuaalisuus on kiellettyä. Lain mukaan seksuaalinen kanssakäyminen miesten kesken on sodomiaa, joka johtaa kuolemanrangaistukseen. Lesboja rangaistaan 100 ruoskaniskulla, paitsi jos kyseessä on nelinkertainen rikoksenuusija, jolloin tuomitaan kuolemanrangaistus. Vuonna 2005 sai kansainvälistä huomiota tapaus, jossa teini-ikäiset Mahmoud Asgari ja Ayaz Marhoni hirtettiin homoseksuaalisuudesta tuomittuina. Iranin viranomaiset sanoivat heidän myös raiskanneen itseään nuoremman pojan, mutta ihmisoikeusjärjestöt pitivät väitettä tekaistuna ja tuomitsivat teloituksen.

* Jemen

o Rikoslaki kieltää homoseksuaalisuuden jopa kuolemanrangaistuksen uhalla.

* Jordania

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laillista, mutta maassa on ilmennyt homoihin kohdistuneita kunniamurhia.

* Kuwait

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta. Jos toinen partneri on ollut tekohetkellä alle 21 vuotta, maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta, muussa tapauksessa seitsemän.

* Libanon

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta. Vuoden 1943 rikoslaki määrää siitä enintään vuoden vankeusrangaistuksen. Vuonna 2003 tätä lainkohtaa laajennettiin siten, että rangaistus on vankeutta yhdestä kuukaudesta yhteen vuoteen ja sakko.

* Malediivit

o Laki homoja ja lesboja vastaan on voimassa. Seksuaalinen kanssakäyminen miesten kesken on rangaistavaa 9 kk–1 v maastakarkotuksella tai 10–30 ruoskaniskulla. Lesboja rangaistaan 9 kk–1 v kotiarestilla, mutta myös heitä tiedetään rangaistaneen ruoskaniskuin.

* Malesia

o Malesian rikoslaissa ei suoraan mainita homoseksuaalisuutta, mutta siinä kielletään luonnonvastaiseksi luonnehdittu yhdyntä suuhun tai anukseen. Laki määrää siitä enintään 20 vuotta vankeutta. Tunnettu tapaus sattui 8. elokuuta 2000, kun poliitikko ja entinen varapääministeri Anwar Ibrahim tuomittiin "sodomiasta" yhdeksän vuoden vankeuteen. Oikeudenkäynti oli kiistanalainen, ja sekä Amnesty International ja Human Rights Watch kyseenalaistivat tuomion. Ibrahim päätettiinkin vapauttaa syyskuussa 2004.

* Myanmar

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta. Rikoslaki säätää rangaistukseksi elinikäisen maastakarkotuksen tai sakon ja enintään kymmenen vuoden vankeuden.

* Nepal

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta ja johtaa enintään vuoden vankeusrangaistukseen tai sakkoon.

* Oman

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta ja johtaa vankeusrangaistukseen kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen.

* Pakistan

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta ja voi rikoslain mukaan johtaa elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

* Pohjois-Kypros

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta.

* Qatar

o Voimassa oleva rikoslaki määrää homoseksuaalisesta kanssakäymisestä elinkautisen. Samassa lainkohdassa kriminalisoidaan aviorikos ja raiskaus, joista rikosoikeudellinen rangaistus on sama.

* Saudi-Arabia

o Maassa sovelletaan tiukkaa šaria-lakia. Homoseksuaalisesta kanssakäymisestä seuraa kuolemanrangaistus. Tuomitseminen edellyttää, että todistajina on neljä tervejärkistä ja luotettavaa mieshenkilöä.

* Singapore

o Rikoslaki kriminalisoi homoseksuaalisen kanssakäymisen. Seurauksena voi olla pitkä vankeusrangaistus (elinkausi tai max. 10 vuotta) ja sakko.

* Sri Lanka

o Laki kieltää homoseksuaalisen kanssakäymisen, josta seuraa enintään kymmenen vuotta vankeutta.

* Syyria

o Laki kieltää homoseksuaalisen kanssakäymisen. Rangaistuksena on enintään kolmen vuoden vankeus.

* Turkmenistan

o Turkmenistanilainen rikoslaki määrää miesten keskisestä seksistä enintään kahden vuoden vankeusrangaistuksen.

* Uzbekistan

o Miesten välinen seksi on rikos, joka johtaa enintään kolmen vuoden vankeuteen.

Afrikka

* Algeria

o Laki kieltää homoseksuaalisen kanssakäymisen, josta säädetään rangaistuksena 500–2 000 Algerian dinaarin sakko ja vankeutta kahdesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Jos toinen partneri on kuitenkin alle 18-vuotias, vanhemman partnerin maksimirangaistukset ovat kolme vuotta vankeutta ja 10 000 dinaarin sakko.

* Angola

o Maan nykyinen rikoslaki kieltää homoseksuaalisen kanssakäymisen.

* Benin

o Homoseksuaalisuus on laitonta. Siitä seuraa rangaistuksena 1–3 vuotta vankeutta ja 100 000–500 000 frangin sakko.

* Botswana

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen kielletään, ja siitä seuraa enimmillään seitsemän vuoden vankeusrangaistus. Myös sen yritys on kriminalisoitu viiden vuoden vankeuden maksimirangaistuksella.

* Djibouti

o Laki kieltää homoseksuaalisuuden.

* Egypti

o Lain mukaan homoseksuaalisuus ei ole rangaistavaa, mutta käytännössä homoja vastaan on sovellettu muita lakeja.

* Eritrea

o Eritrean lain mukaan homoseksuaalisuus johtaa vankeusrangaistukseen, jonka kesto määritellään tapauskohtaisesti (min. 10 päivää, max. 3 vuotta).

* Etiopia

o Laki säätää homoseksuaalisesta kanssakäymisestä vankeusrangaistuksen.

* Gambia

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on lainvastaista ja johtaa 14 vuoden vankeuteen.

* Ghana

o Ghanan laki kieltää homoseksuaalisen kanssakäymisen. 21. lokakuuta 1994 Capital Gay -lehti uutisoi ghanalaisen homomiehen saaneen Etelä-Afrikasta turvapaikan. 1. syyskuuta 2006 hallitus kielsi homojen oikeuksia käsitelleen konferenssin, joka oli tarkoitus pitää Ghanassa muutaman päivän kuluttua.

* Guinea

o Homoseksuaalisuus on laitonta. Rangaistuksia ovat vankeus (6 kk–3 v) ja sakko. Jos toinen partnereista on ollut tekohetkellä alle 21-vuotias, tulee Guinean rikoslain mukaan soveltaa maksimirangaistusta.

* Guinea-Bissau

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta.

* Kamerun

o Maan laki kieltää homoseksuaalisuuden. Siitä on säädetty mahdollisiksi rangaistuksiksi vankeutta kuudesta kuukaudesta viiteen vuoteen ja 20 000–200 000 frangin sakko.

* Kenia

o Homoseksuaalisuus on laitonta ja saattaa johtaa 14 vuoden vankeuteen. Jos törkeän tekomuodon tunnusmerkistö täyttyy, rangaistus on 21 vuotta. Myös homoseksuaalisen kanssakäymisen yritys on kriminalisoitu ja voi johtaa 7 vuoden vankeuteen.

* Kongon demokraattinen tasavalta

o Laissa ei mainita homoseksuaalisuutta, mutta homoja vastaan voidaan soveltaa erästä lainkohtaa ("rikkeet moraalia vastaan"). Seuraamuksia ovat sakko ja vankeutta kolmesta kuukaudesta viiteen vuoteen.

* Lesotho

o Laissa kielletään seksuaalinen kanssakäyminen miesten kesken.

* Liberia

o Homoseksuaalisuus on laitonta.

* Libya

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta ja johtaa enintään viiden vuoden vankeusrangaistukseen.

* Malawi

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on vankeusrangaistuksen uhalla kielletty.

* Marokko

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen johtaa vankeuteen kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen. Lisärangaistuksena tulee sakko, joka on kooltaan 120–1 000 dirhamia.

* Mauritania

o Rangaistus homoseksuaalisuudesta aikuisille muslimimiehille on julkinen kivitys. Seksuaalinen kanssakäyminen myös naisten kesken on laitonta.

* Mauritius

o Rikoslaki määrää homoseksuaalisesta kanssakäymisestä enintään viiden vuoden vankeusrangaistuksen.

* Mosambik

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta.

* Namibia

o Miesten keskeisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä puhutaan rikoslaissa "luonnonvastaisena seksuaalirikoksena".

* Nigeria

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta ja johtaa enintään neljäntoista vuoden vankeuteen. Joissain pohjoisissa osavaltioissa sovelletaan islamiin pohjautuvaa šaria-lakia, mikä johtaa homoseksuaalisuudesta tuomittujen kuolemanrangaistukseen kivittämällä.

* Sambia

o Laki kieltää homoseksuaalisen kanssakäymisen luonnonvastaisena. Rangaistukseksi on säädetty neljäntoista vuoden vankeus.

* São Tomé ja Príncipe

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta.

* Senegal

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta. Rangaistuksena on vankeus yhdestä viiteen vuoteen ja sakko. Jos toinen partneri on ollut tekohetkellä alle 21-vuotias, sovelletaan aina rangaistusasteikon yläpäätä.

* Seychellit

o Homoseksuaalisuus on rikos, josta rangaistaan enintään neljäntoista vuoden vankeudella.

* Sierra Leone

o Nykyinen rikoslaki mahdollistaa homoseksuaalisuudesta elinkautisen. Yrityskin on kriminalisoitu, vaikka siitä tuomitaan lievempi rangaistus.

* Somalia

o Somalian rikoslaki määrää homoseksuaalisuudesta vankeutta kolmesta kuukaudesta kolmeen vuoteen. Toisinaan saatetaan soveltaa islamin opetuksiin pohjautuvaa šaria-lakia, joka säätää homoseksuaalisesta kanssakäymisestä kuolemanrangaistuksen.

* Sudan

o Laki kieltää homoseksuaalisen kanssakäymisen sodomiana, josta säädetään ensimmäisellä ja toisella kerralla sataan ruoskaniskuun ja enintään viiden vuoden vankeuteen. Kolminkertainen rikoksenuusija saatetaan tuomita elinkautiseen vankeusrangaistukseen tai kuolemaan.

* Swazimaa

o Laki kieltää miesten välisen anaaliyhdynnän.

* Tansania

o Laki kieltää homoseksuaalisen kanssakäymisen. Rangaistuksena on elinkautinen tai vähintään 30 vuoden vankeus, ja jos toinen partneri on ollut tekohetkellä alle 10-vuotias, aina elinkautinen.

* Togo

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on rangaistavaa kolmen vuoden vankeudella ja sakolla.

* Tunisia

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen kielletään Tunisian rikoslaissa "sodomiana". Rangaistuksena on enintään kolme vuotta vankeutta.

* Uganda

o Nykyinen rikoslaki mahdollistaa homoseksuaalisuudesta elinkautisen vankeusrangaistuksen.

* Zimbabwe

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on sakon ja vankeuden uhalla kielletty.

Etelä-Amerikka

* Guyana

o Homoseksuaalisuudesta saatetaan tuomita elinkautiseen vankeuteen.

Eurooppa

* Serbia

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen laillistettiin Vojvodinassa 1981 ja koko Serbiassa 1994. Homoja ei kuitenkaan päästetä asepalvelukseen. Marraskuussa 2006 voimaan astunut uusi perustuslaki kieltää homoliitot ja rekisteröidyt parisuhteet.

Oseania

* Cookinsaaret

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on kiellettyä, vaikka Cookinsaaret ovat osa Uutta-Seelantia. Siitä voi seurata vankeusrangaistus.

* Kiribati

o Kiribatin rikoslaki säätää homoseksuaalisesta kanssakäymisestä 14 vuoden vankeusrangaistuksen.

* Nauru

o Homoseksuaalisuus on rikos, josta saatetaan tuomita 14 vuoden vankeusrangaistus.

* Niue

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta ja johtaa kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

* Palau

o Palaulla homoseksuaalinen kanssakäyminen lasketaan "sodomiaksi", josta seuraa lain mukaan kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

* Papua-Uusi-Guinea

o Homoseksuaalisuus on rikos, joka johtaa enintään neljäntoista vuoden vankeusrangaistukseen.

* Salomonsaaret

o Homoseksuaalisuus on rikos, josta tuomitaan 14 vuotta vankeutta.

* Samoa

o Homoseksuaalisuus on rikos, josta saatetaan tuomita vankeuteen.

* Tokelau

o Lain mukaan rangaistus homoseksuaalisesta kanssakäymisestä on 10 vuoden vankeus.

* Tonga

o Homoseksuaalisuus on rangaistavaa enintään kymmenen vuoden vankeudella.

* Tuvalu

o Laki määrää homoseksuaalisuudesta 14 vuoden vankeusrangaistuksen.

* Uusi-Seelanti

o Homoseksuaalisuus on laillista ja parisuhteen rekisteröinti mahdollista. Laki ei koske kuitenkaan Cookinsaaria, Tokelauta ja Niuea, joilla homoseksuaalinen kanssakäyminen on vankeusrangaistuksen uhalla kielletty.

Pohjois- ja Väli-Amerikka

* Antigua ja Barbuda

o Anaaliyhdyntä miesten kesken on laitonta. Jos aikuinen on kohdistanut sen alaikäiseen, rangaistus on elinkautinen vankeus. Muussa tapauksessa aikuinen rikoksentekijä tuomitaan 15 vuoden ja alaikäinen 5 vuoden vankeuteen.

* Bahama

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laillista, paitsi jos se tehdään julkisesti, jolloin seurauksena on vankeusrangaistus. Homoseksin suojaikäraja on 18 vuotta eli kaksi vuotta korkeampi kuin heteroilla.

* Barbados

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on virallisesti vankeuden uhalla kiellettyä, mutta lakia ei sovelleta usein.

* Belize

o Homoseksuaalisuus on rangaistavaa kymmenen vuoden vankeudella.

* Dominica

o Dominican lain mukaan homoseksuaalisuudesta saatetaan tuomita enintään kymmenen vuotta vankeutta. Vankeus voidaan myös korvata pakkohoidolla psykiatrisessa hoitolassa.

* Grenada

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on lailla kiellettyä ja voi johtaa kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

* Honduras

o Voimassa ei ole lakia homoseksuaalisuutta vastaan. Vuodesta 2005 lähtien homoliitot ja homojen oikeus adoptioon on kuitenkin kielletty Hondurasin perustuslaissa.

* Jamaika

o Homoseksuaalisuus johtaa enintään kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

* Nicaragua

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta.

* Saint Kitts ja Nevis

o Rangaistavaa enintään kymmenen vuoden vankeudella.

* Saint Lucia

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta.

* Saint Vincent ja Grenadiinit

o Homoseksuaalinen kanssakäyminen on vankeusrangaistuksen uhalla kielletty.

* Trinidad ja Tobago

o Miesten välinen anaaliyhdyntä on rangaistavaa 25 vuoden vankeudella. Seksuaalinen kanssakäyminen myös naisten välillä on laitonta, mutta siitä rangaistaan lievemmin.

Keräilijäluonne

En voi ymmärtää niitä ihmisiä, joiden olohuoneessa loistavat kirkkaina kiiltävät neliömetrit. Olohuonetta koristaa yksi pieni Ikean hylly ja saman riistoliikkeen kaunis 40x40cm sohvapöytä ja muodikas divaani. Vaikka tasoja on vähän ja ne ovat pieniä, vaikuttaa siltä, että niillä voisi järjestää illalliskutsut vaikka kymmenelle hengelle. Heidän makuuhuoneissaan on siististi sänky ja pari kaappia, joihin mahtuvat nätisti ne muutamat nätit kengät, eri kausien takit, farkut, paidat ja alusasut, joita nuo omituisimmista omituisimmat ihmiset käyttävät. Heidän keittiöstään löytyy yksi tyylikäs astiasarja ja samaa sarjaa olevat kupit ja lautasliinat, eikä heidän maustekaapissaan näytä olevan yhtäkään ylimääräistä maustetta. Hätänsä he toimittavat pienessä, mutta kodikkaassa wc:ssä, jossa pari rasvapurteloa ja palasaippua odottavat hinkkaajiaan. En voi ymmärtää, koska minun kotini ei ole koskaan ollut sellainen. Tunnustan, olen keräilijäluonne.

Ehkä nämä ihmiset onnistuvat piilottamaan ylitsevuotavat tavarapaljoutensa ullakoille tai kellareihin. Ehkä heissä on miestä tai naista heittämään tarpeettomat roskiin. .... Edeltävän lauseen kirjoittaminen tuotti minulle suurta tuskaa. Minun kellaristani löytyvät lukioaikaiset koulukirjani sekä kielimatkani peruja oleva STS:n englannikielen kirja vuodelta 1996. Kellarikomerossani on lukuisa määrä mystisiä kansioita, joiden sisällöstä en itsekään enää menisi vastuuseen. Komeron laatikoista paistaa teinivuosien angsteissa maalattuja psykedeelisiä taideteoksia, joita en hirviäisi enää huoneistooni pistää - mutta eihän niitä poiskaan voi heittää. Hyvänenaika! Jokainen noista kapineista voi olla minulle joskus vielä tärkeä.

Onko tämä nyt sitä tavaran palvontaa ja materialismia, joista maamme isät ja kansamme kynttilät ovat meitä aina varoittaneet?! Tavaran karman saamme kokea viimeistään silloin, kun meidän täytyy muuttaa asunnosta toiseen. Voi kun muuttomiehet (tai hyvät ystävämme, jotka pahaa aavistamattomina olemme puhuneet ympäri muuttoavuksi) tietäisivät, mitä nuo mystiset laatikot sisältävät. Varmuuden vuoksi kirjoitan angstitaidelaatikon päälle "keittiötavaroita" - ja lukiokirjojen päälle vain yksinkertaisesti "kirjoja". Olisin heidän silmissään varmastikin jollakin tavalla perverssi hamstraaja, mikäli uskaltaisin kertoa heille oikean luonteeni: olen keräilijäluonne.

Kun astut aistikkaaseen olohuoneeseemme, näet ensimmäisenä tuhansien cd-levyjen kokoelman, joka kiertää ympäri huoneistoa niin, että se tekee tapettien kuvioiden erottamisesta mahdotonta. Cd-levyjen silhuetin välissä matalampana kohoavat dvd-koteloiden pinot. Jokainen hyvä elokuva on ostettava, vaikka niitä ei tulisi koskaan enää katsottuakaan. Koskaan et tiedä, milloin tahtoisit nähdä juuri "Elektra" -elokuvaklassikon. Makuuhuoneeseen kävellessäsi näet hyllyssä satoja dvd-levyjä, jotka sisältävät viihteen klassikoita - euroviisuista missikisoihin, syksyn sävelistä Dannyn konsertteihin, unohtamatta Cat Catin parhaita musiikkivideoita sisältävää dvd-levyä. Samasta hyllystä löytyy saman tematiikan kirjallisuutta useita kappaleita. Monilta vierailta jäävät kuitenkin huomaamatta ne metrin korkuiset paperipinot, jotka on taiten sijoitettu huoneeseen niin, etteivät ne osuisi kenenkään silmään. Kirjahyllymme laatikot, ne sisältävät todellisia aarteita: vanhoja postimerkkikokoelmia, valokuvia, nimikirjoituskokoelmia, rahakokoelmia - sekä tietysti vanhan vauvakirjani vuodelta 1981.

Olen keräillyt milloin mitäkin aina lapsesta asti. Ensimmäisiä keräilykohteitani olivat olutpullojen korkit. Ne olivat värikkäitä ja kauniisti maalattuja ja haisivat kuin rutto. Lapsena minua kiinnostivat myös pienet kehyksissä olevat kissakuvat, mutta se harraste jäi melko nopeasti. Ala-asteikäisenä keräsin myös pieniä muovitutteja, tosin niitä keräilivät aikoinaan muutkin. Niiden tarkoitus ei ole vieläkään täysin selvinnyt. Esiteininä minut valtasi postimerkkiharrastus. Parhaimmillaan kokoelmaani kuului tuhansia merkkejä yli 100 maasta. Yläasteikäisenä aloin keräillä ulkomaisia kolikoita ja seteleitä sekä missi- ja euroviisutallenteita. Samoihin aikoihin kuvioon tuli myös nimikirjoitusten keräily, joukossa mm. Johanna Raunion sekä Arja Korisevan nimikirjoitukset. Aikuisiällä olen alkanut kerätä enemmän eurovisioaiheista kapistusta, promopaketteja, cd-levyjä, cd-singlejä ja kirjallisuutta. Viimeisin keräilykohteeni on Mitä Missä Milloin-kirjasarja, jossa olen päässyt 60-luvulle asti. Yhdestäkään kokoelmastani en voisi koskaan luopua. Haluaisitko tulla minulle muuttoavuksi!?

Viisi kaupunkia - viisi muistoa

TUKHOLMA


Ensimmäinen ulkomaanmatkani suuntautui Tukholmaan syksyllä vuonna 1986. Olin kitarisaleikkauksen toipilas ja jälkitarkastuksen jälkeen äiti ja isäpuoli yllättivät minut Tukholman reissulla. Viking Linen tuon ajan suurin paatti, Mariella, sai vieraakseen uteliaan, ylipainoisen ja ujon pikkupojan. Tuolta matkalta muistan parhaiten ensimmäisen pallomerikokemuksen sekä karkkikepit, joita ei taida enää mistään saada.

Pääministeri Olof Palme oli kuollut juuri aikaisemmin samana vuonna ja minä draamantajuisena 5-vuotiaana tahdoin myös vierailla Palmen kuolinpaikalla. Oli aika sykähdyttävä kokemus. Tuohon aikaan Tukholmassa oli myös valtava lelukauppa "Stor & Liten", josta tuli pienen Tonin pyhiinvaelluskohde vielä useaan otteeseen. Vuoden 1987 jälkeen olen käynyt Tukholmassa vähintään 15 kertaa. Joka ainoa kerta rakastun tuohon kaupunkiin vähän lisää. Tukholma on ehdottomasti kaupunki, jossa voisin kuvitella joskus asuvani.

TARTTO



Vuoden 2001 syksyllä eräs myöhäisteini-ikäinen nurmijärveläinen poika lähti etsimään itseään Viroon, tavoitteena tulla takaisin valtiotieteiden maisterina. Kuten historia kertoo, tämä unelma jäi toteuttamatta. Tartto oli kuitenkin minulle unelmien kaupunki lähes kolmen vuoden ajan. Asuntoni sijaitsi kamalassa vanhassa "Hrushovkassa", joka oli rakennettu aivan kaupungin vanhaan keskustaan, 1000 vuotta vanhan kirkon viereen. Tartto oli ensimmäinen kaupunki, jossa sain kokeilla omia siipiäni. Ikaros lensi minun tapaani kuitenkin liian lähelle aurinkoa ja vahasiivet sulivat. Palasin Suomeen keväällä 2004 ja samana vuonna aloitin sosionomiopinnot. Tartto on yhä minulle omanlaisensa suojalinnake, jossa tunnen, että ajatukset voivat kulkea vapaasti. Suojalinnakkeessani voin olla oma itseni kaikkine erikoisuuksineen eikä kukaan voi sanoa, kuinka minun tulisi elämääni elää. Tarttoon ikävä on aina suuri - ehkä vielä joskus palaan.

NIZZA



Nizzaan liittyy paljon henkilökohtaisia kokemuksia. Nizzaan matkustin yhdessä lukion ranskan ryhmän kanssa - eli minä ja parikymmentä tyttöä. Ei tarvitse käyttää paljon mielikuvitusta ymmärtääkseen, että olin tuossa seurassa aika yksin. Yksinäisyys ei ollut täysin huono asia. Illat kuljin Nizzan rantabulevardia, istuin betoniporsailla ja tuijotin merelle niemennokasta lähteviä lentokoneita. En ole ehkä koskaan tuntenut vastaavaa vapaudentunnetta. Nizzassa olin vähällä uskaltautua raottamaan kaappini ovea myös itselleni. Selasin ahkerasti turistioppaasta kaupungin vähemmistöbaarien tarjontaa, mutta en kuitenkaan uskaltanut lähteä sellaiseen tutustumaan, vaikka laillisessa iässä olinkin.

TAORMINA


Taormina on paratiisi maan päällä. Rakkauteni Italiaan syttyi tuossa pienessä kaupungsissa, joka tuntuu hengittävän päivin ja öin, mutta etenkin öin - aivan kuten minäkin. Vaikka Taorminan matkastani on aikaa kohta 20 vuotta, voin vielä kuulla sirkkojen sirityksen viileässä yössä. Menipä taas runolliseksi. Taorminassa maistoin ensimmäistä kertaa italialaista jäätelöä, joka oli taivaallista. Sen jälkeen suomalaiset jäätelöt eivät ole maistuneet enää miltään.

PARIISI


Olen ollut pariisissa vain muutaman päivän, mutta silti kaupungin tunnelma ja romanttinen miljöö jäivät mieleeni pysyvästi. Söpö latinalaiskortteli oli niin romanttinen tunnelmaltaan, että melkein pahaa teki. Pariisin kansainvälinen ja hektinen tunnelma sai minut hetkeksi tuntemaan itseni incognitoksi. Olin yhtenä muiden joukossa - outo muukalainen, sivusta seuraaja. Pariisi tarjosi myös mukavasti kontrastia. Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta Ranskaan suunnanneena olin järkyttynyt nähdessäni suurkaupungin laitamilla lautoja ikkunoissa ja suoranaisia ghettoja. "Welcome to the real world", Toni...

Mikä naistenvaatteessa naurattaa?

Dana International voitti Euroviisut vuonna 1998. Silloin keskustelut kääntyivät tuon tuosta naisen ulkomusiikillisiin avuihin, joihin eivät kuuluneet pelkästään hyväluustoiset kasvot, taivaallinen uuma ja uhkea povi. Tuohon aikaan kiinnosti enemmän se, miten ne oli saatu aikana. Dana International ei ollut kummoinen laulajatar eikä laulunsakaan ollut ennenkuulumaton. Israelin edustus oli enemmän kauniisti koristeltu paketti, jossa transsukupuolisuus näytteli keskeistä osaa. Ei ollut siis lainkaan ihmeellistä, että laulajattaren transsukupuolisuus otettiin laulukilpailussa keskeiseksi puheenaiheeksi. Tämän jälkeen Eurovision laulukilpailu on houkutellut enemmän ja vähemmän tyttöileviä miehiä. Niinpä niin. Tyttöileviä. Danahan ei ole "tyttöilevä" sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan viralliselta sukupuoleltaan nainen, miehiseen vartaloon syntynyt, mutta naisena elämäänsä elänyt.

Dana kuitenkin raivasi polkua transsukupuolisuuden lisäksi myös muille laajemmille sukupuolikäsityksille, paitsi Eurovision laulukilpailussa, myös mediassa. Nyt toki Eurooppa on unohtanut jo Dana Internationalinkin. Eurovisiokansan keskuudessa hänen mullistava työnsä heteronormatiivisuutta vastaan vielä muistetaan. Nykyisin mediaa ei hetkautetakaan ihan helpolla. Uutisotskikoihin tänä päivänä päästäkseen on vähintäänkin oltava raskaanaoleva mies. Sekin alkaa olla jo vanhaa uutisointia. Lukijakunnat on kyllästetty sukupuolten kirjolla niin, ettei sukupuolisuudesta löydy enää ammennettavaa. Kukapa tietää, minkälaista sukupuolinäkökulmaa tulevaisuus tarjoaa.

Elämäni toinen virallinen ja julkinen tyttöilykokemukseni osui tälle kesälle. Osallistuin viisufanileirin Miss Jongunjoki-kilpailuun, joka on humoristinen sekä miehille että naisille tarkoitettu "kauneuskilpailu". Viime vuoden toinen sijoitus kirkastui tänä vuonna ykköseksi. Vaikka en tunnekaan olevani omimmillani naisten vaatteissa, niin kieltämättä voitto tuollaisessa friikkisirkuksessa hivelee sieluni narsistisimpia nystyjä. Tyttöily oli aika vapauttava kokemus - olla vapaa kaikista yhteiskunnan normeista. Kaikista?! Eikö heteronormatiivisuus ole vain yksi yhteiskunnan normi muiden joukossa? Ehkäpä sukupuolen merkitys on meille suurempi kuin ajattelemmekaan. Kaikesta huolimatta luulen, että on ihan tervettä olla yhteydessä oman itsen kaikkiin sukupuoliin. Liika musta-valko-ajattelu rajoittaa maailmaa. Täytyy olla mahdollista myös romuttaa raja-aitoja ja kokeilla omia rajoja. Me itse olemme itsemme pahimmat kriitikot. Jokainen meistä voi olla tyttö - ja nättikin, olematta kuitenkaan transvestiitti, transsukupuolinen, drag-neito, hermafrodiitti tms. Eikä se ole naurun asia. Silloin muitakin naurattaa, jos osaa nauraa itselleen.

Uusi harraste - kirjallisuus!

Kirjallisuus on selvästikin yksi uusi intohimo. Tosin minunlaisella ihmisellä on intohimoilla taipumus ennen pitkää laantua. Olen nyt kuitenkin päättänyt, että luen sellaista kirjallisuutta, mikä minua todella kiinnostaa. Koko juttu lähti oikeastaan siitä, kun kaivoin hyllystä John Irvingin klassikon "Garpin maailma" ja yritin tuskaisesti juoda tuon musteisen tervan ja hyvinhän tuo maittoi. Maittoi jopa niin hyvin, että huusin lähes koko Irvingin tuotannon. Ahmin lähes kymmenkunta kirjaa muutamassa viikossa ja kuinka ollakaan eräällä viikolla YLE:n aamu-tv:ssä haastateltiin ruotsalaista toimittajaa, Caroline Salzingeria, joka on kirjoittanut mielenkiintoisen dokumenttikirjan "Terveisiä pahan akselilta". Tuota kirjaa varten hän matkusti sellaisiin maihin, jotka Yhdysvallat oli nimennyt "pahan akselivalloiksi". Näihin kuului mm. melkoinen joukko lähi-idän maita sekä tietysti kommunistiset Kuuba ja Pohjois-Korea - ja tietenkin maa, jossa nämä molemmat "pahat" yhdistyvät: Libya.

Tuo kirja oli saatava välittömästi. Ja hyvä, että ostin, sillä se on paras lukuelämykseni koskaan. Salzingeria seurasi melko joukko fundamentalismia ja ihmisoikeuksia käsittelevää fakta- ja fiktiokirjallisuutta. Siinä joukossa myös kirjailija Khaled Hosseinin teoksia. Teoksista "Tuhat loistavaa aurinkoa" kosketti jokaisessa mielessä eniten. Lopulta koittaa hetki, jolloin ahmatilta loppuu ruoka. Ahmatti kun ei ole vieläkään kylläinen. Palkattoman loman jälkeen kukkarosta ei kuulu enää kolikoiden kilinää, seteleiden suhinasta puhumattakaan. Silti oli pakko ostaa adlibriksestä Sofi Oksasen "Puhdistus". En vain yksinkertaisesti jaksanut jäädä odottamaan, että Riihimäen kaupunginkirjaston jonot lyhenisivät. Tiedän kuitenkin, että tuosta kirjasta tulee yksi suosikeistani. Kovat paineet on langetettu Oksaskan teokselle. Saa nähdä, lunastaako nuo.

Odotellessa on pakko lukea sitä, mitä hyllystä löytyy. Nyt on menossa aivan karmaisevan huono Abba-yhtyeen tarina, joka sisältää niin paljon asiavirheitä ja suoranaisia oletuksia ja keksintöjä, etten oikein tiedä, voinko uskoa enää koko kirjoittajan tarinaa. Vesittynyttä tekstiä ja jotenkin huonosti jäsenneltyäkin. On se kumma, miten muutaman huippukirjailijan (esim. Irving ja Hosseini) jälkeen ns. "taviskirjailijan" teos voi tuntua onnettomalta. Pystynköhän enää ikinä lukemaan mitään kirjallisuutta ilman kamalaa murskakritiikkiä. En voi kuitenkaan jäädä aloilleni odottamaan, että suosikkikirjailijani ehkä tekisivät joskus Anno Domini uuden menestysteoksen.

Mikä parasta, nyt meillä on yksi kirjahylly lisää, joten kaikki kaunokirjalliset teoksemme mahtuvat kerralla hyllyyn. Melkein naurattaa puhua kaunokirjallisuudesta ja meidän kirjahyllymme sisällöstä samaan aikaan. Samassa hyllyssä makaa niin Suomen kansallisklassikoita, palkittuja maailman bestsellereitä kuin Leilan ja Annukan huumoridialogejakin. Todellisuudessa kaunokirjalliseen rivistöömme kuuluu ehkä kymmenkunta kirjaa, jotka kehtaisin näyttää kirjallisuuden opiskelijalle. Voi hyvä tavaton, että hävettää. Itseasiassa loput kirjahyllystä täyttääkin pitkä Mitä Missä Milloin -kirjasarjan rivistö, jonka ensimmäiset opukset ovat jo 60-luvun alusta. Täytyy ehkä tunnustaa, että olen vähän tietokirjafriikki. Mikään ei poista sunnuntaiaamun krapula-ahdistusta niin tehokkaasti, kuin pieni mutta kattava tietosanakirjani, josta voi sitten lukea vaikka Yhdistyneiden Arabiemiraattien tärkeimmistä elinkeinoista. Perverssiä, mutta en ole muuta väittänytkään.

Ikuisesti opiskelija...

"Oppi ei ojaan kaada", sanotaan. Näinhän sen on pakko olla. Tuntuu vaan, että kohta kaataa. Pari viikkoa sitten iskin hanskat naulaan kehitysmaatutkimuksen perusopintojen kanssa. No sainhan minä toki 15 opintopistettä siitä tehtyä ja loppu on mahdollista suorittaa myöhemmin, mutta harmittaahan tuo silti. Toinen murheenkryyni on opinnäytetyö.

Opinnäytetyötä on tehty pian kaksi vuotta, joten toivoisi sen olevan valmis jossain vaiheessa. No on tietenkin aika paljon itsestäkin kiinni se, että valmistuminen venähtää. Ja nyt kahden vuoden jälkeen sitä tahtoo, että se arvosanakin olisi kaiken vaivan - veren, hien ja kyynelten arvoinen. Nelosta siis lähden tavoittelemaan. En oikein tiedä, mitä opinnäytetyö-Hannani tavoittelee. Välillä tuntuu, ettei oikein mitään. Ymmärrän, ettei hänellä liikene juuri ylimääräistä aikaa, mutta toisaalta tämä tilanne hankaloittaa suuresti minunkin elämääni. Noh. Tiedänpähän ainakin, että tulevaisuudessa teen opinnäytetyöni yksin. Ei kaunoja Hannalle - ei missään nimessä. Se vain tuntuu olevan jo fakta, että itsenäisesti tehtynä opinnäytetyön saa tehokkaammin purkkiin. Ellei sitten parissa olisi toista Hitleriä, joka potkisi persuksille. Meidän tapauksessamme näin ei ole. Meidän tiimissä on kaksi slarvia hedonistia, jotka tekevät kaikkensa, jottei opinnäytetyön eteen tarvitsisi tehdä tikkua ristiin. Erityisen hyviä olemme vieroksumaan työtä, aikatauluja ja ruikuttamaan turhasta.

Iiri, unkari, puola.... Mitä oudompi - sen parempi. Tulinpa tuossa tilanneeksi itselleni unkarin jatko-oppikirjan, vaikken niistä Tartossa opituista alkeistakaan juuri mitään muista. No voipa sitten joskus lueskella itsenäisesti jos on aikaa ja viitseliäisyyttä. Samaan aikaan tulin tilanneeksi myös jonkinlaisen iirinkielen kurssin. Iiriä itseopiskelin jossain vaiheessa aika tehokkaastikin, mutta taisin päästä itseopinnoissa "kirjan" viidenteen kappaleeseen ja sen jälkeen loppui puhti. Mikä näissä oudoissa kielissä oikein viehättää?! Vastaus taisi tulla samassa lauseessa. Ehkä se outouden haaste. Suomi itsessään on todella friikki kieli ja tavallaan moisen kammotuksen taitajana sitä tahtoisi itselle jotakin haastavampaa.

Ja friikkien kielten lisäksi ikuinen opiskelija tahtoisi oppia myös ihan käyttökielen, nimittäin saksan. Olen huomannut, että työnantaja toisensa perään nostelee peukkua ansioluetteloni nähdessään ja huomatessaan, että puhun peräti kuutta kieltä. No jaa. "Puhun". Suomen lisäksi viro ja englanti menevät hyvin, ruotsi joten kuten. Sen sijaan ranskaksi osaan tilata ehkä täytetyn patongin ja venäjäksi osaan kertoa asuinpaikkani. Kielitaitoa toki sekin, mutta enpä lähtisi kehuskelemaan. Kuitenkin tämän kielitaidon lisäksi on ihmetelty saksan kielen puuttumista kielirepertuaaristani. Tämä taas johtuu siitä, että saksa on niin helvetin ruma kieli. Viime aikoina olen toisaalta ajatellut, että tässä jo jonkin aikaan yhdentyneessä Euroopassa saksa olisi ehkä ihan käyttökelpoinen kieli. Etenkin itäisessä Euroopassa saksa ja ranska ovat usein äidinkielen jälkeen ne ainoat osatut kielet. Englanti ei ole läheskään niin takuuvarma maailmankieli kuin luulisi - Itä-Euroopassa ainakaan. Tämän lisäksi saksa on vieläpä melko helppoa. Näin olen ymmärtänyt ainakin. Saksassa on kolme sukua, kuten venäjässä. Lisäksi melko suuri osa sanastosta on johdettavissa englannista ja ruotsista. Ehkäpä aloitan saksan kurssin, kun saan muut opinnot pakettiin.

Kesän jälkeen syksy tulee ja kesäläskit löllyää. Näin tupakkalakon aloitettuani olen vakaasti sitä mieltä, että minun pitäisi aloittaa myös terveellisiä harrasteita. Paskanmarjat. Viime viikolla mietin seesteisenä sitä, kuinka ihanaa olisi nousta viiden aikaan aamulla ja lähteä virkistävälle aamulenkille pirteään loppukesän ilmaan. Paskanmarjat x 2. Ensinnäkin, minä en ole aamuihminen. Toiseksi, minä en ole urheiluihminen. Kolmanneksi, minä urheilin viimeksi ala-asteella (yläasteen ja lukion urheilutunnit menivät lusmutessa). Tämän yhtälön lopputulos taitaa olla se, että aamuisen juoksulenkin todennäköisyys on jokseenkin pieni. Samana seesteisenä iltana tutkiskelin myös Hydrobic-kursseja kansalaisopiston esitteestä. Siihen ehkä jopa kykenisin. Vain 45 minuuttia, maanantai-iltana - ja vieläpä vedessä, jota niin kovin rakastan. Ehkä siinä olisi tarpeeksi matala kynnys minulle. Vielä on aikaa ilmoittautua, nimittäin Hydrobic alkaa vasta syyskuussa. Ehkäpä ehtisin käydä ihan oikeasti sillä aamulenkilläkin ennen sitä. Tai sitten en.

Work work work darling...

Työsuunnitelmia on ihmisellä oltava. Vuosi tulee Adultassa suomen kielen kouluttajana kohta täyteen, mutta tulevaisuus tuntuu silti epävarmalta. Eikä vähiten epäpätevyyteni takia, vaan jo ihan sopimuksenkin tähden. Tänään muut opettajat kutsuttiin kehityskeskusteluun, mutta ilmeisesti minä saan (tai oikeammin - minun täytyy) jättäytyä keskustelusta pois, koska olen "vain" sijaissopimuksella. Sijaissopimus päättynee syyskuussa ja silloin toivon, että saisin oikean määräaikaisen sopimuksen, jolloin voisin hyvällä omallatunnolla kutsua itseäni "kouluttajaksi" ja vieläpä tarkoittaa sillä ammattinimikettäni.

Mitä työhön tulee, olen löytänyt kutsumustehtäväni. Mikään voima maailmassa ei saisi minua luopumaan tämän tehtävän tavoittelusta. Opetus antaa minulle haasteita ja mahdollisuuksia toteuttaa itseäni. Työssä minulla on mahdollisuus olla luova juuri niillä tavoin, kuin itse tahdon. Välillä tunnen itseni narriksi, välillä stand-up-koomikoksi. Mikä parasta, yhtäkään päivää en ole joutunut katumaan. Jokainen päivä olen ollut kiitollinen siitä mahdollisuudesta, jonka Kristiina (pomo) ja Aurora (kouluttajakollega) minulle antoivat ottaessaan minut, sosionomiopiskelijaraukan, sijaistamaan joskus syksyllä 2007. Toivon, että palvelus on ollut molemminpuolinen.

Kamalinta olisi ehkä kuulla, että joku toinen kouluttaja sanoisi, etteivät opiskelijat ole kehittyneet tai saavuttaneet toivottua tasoa. Kun pistää opena kaiken peliin, niin toivoo, että tasot saavutetaan. Aina se ei mene kuitenkaan niin. Niin kävi mm. ensimmäisen oman ryhmäni kanssa. No toisaalta, voihan se olla, että ensimmäinen ryhmäni oli vain epätasainen. Tämä ryhmä taas on jollakin kummallisella tavalla aivan käsittämättömän hyvä. Heille on siinä mielessä helppo opettaa - mutta toisaalta myös vaikeaa, koska koko ajan täytyy yrittää ylläpitää motivaatiota luokassa.

Suunnitelmana on tulevaisuudessa aloittaa suomen kielen maisteriopinnot ja ehkä jossain vaiheessa hankkia se prkleen S2-pätevyys. Sosionomin koulutuksella en valitettavasti tee paljoakaan. Tietysti se antaa valmiuksia tämänhetkisessä työssä, mutta en viitsi lähteä korkeakoulutettuna pyyhkimään mäkkäripalkalla mummojen perseitä. Niin paljon solidaarisuutta ja hyväntekijää minusta ei löydy. Eikä kai tarvitsekaan.

Ymmärrän vihdoin, mistä olympialaisissa on kysymys...

Olympialaisia on kestänyt jo lähes kaksi viikkoa ja olen melko urheasti jaksanut seurata kyseistä spektaakkelia. Avajaiset jäivät näkemättä tietyistä syistä johtuen, mutta suurimman osan suomalaisten onnenhetkistäkin olen nähnyt. Aamu on ihana aloittaa kahvikupposella ja annoksella yleisurheiluviihdettä.

Itse olen aina ollut jonkin luokan yleisurheilufani, vaikken penkkiurheilijaksi itseäni laskekaan. Joskus teininä tuli katsottua eliittikisoja ja kansainvälisiä kisoja enemmänkin ja tiesin urheilusta yhtä ja toista. Siihen aikaan suosikkiurheilijani oli pika-aituri Manuela Bosco, joka taitaa olla näyttelijän opissa Italiassa tällä hetkellä. Harmillista, sillä Manuela oli todella suuri lupaus ja olisi voinut tahtoessaan rikkoa kaikki ennätykset ja juosta jopa alle 13 sekunnin. No mutta... Tällä viikolla onnistuin faniutumaan jossain määrin uuteen urheilijaan, Jelena Isinbajevaan. Isinbajeva tempaisi mojovat itkukonsertot omissa kultajuhlissaan ja se jollakin tavalla sai minutkin ajattelemaan, kuinka suuri juttu kilpaurheilu monille ihmisille on.

Jos kenttäratsastus ei kiinnosta, niin välillä olympialaisista tulee omaksuttua toisenkinlaisia kokemuksia... Tänään olin vähällä muljauttaa silmäluomeni, kun näin portugalilaisen Nelson Évoran hyppäämässä kolmiloikkapaikalla. Vaikka yleensä pidän tämän sortin mielipiteet oman pääni sisällä, niin pakko on todeta, että miehelle on kyllä annettu melko suurella kauhalla navan alle. Samalla tavalla on luoja palkinnut myös kanadalaista ponnahduslautahyppääjää, Alexandre Delaspieta. Potria poikia molemmat!

Suomalaisten olympiamenestys on ollut melko mukavaa ja ehkäpä noita mitaleja tulee vielä lisääkin viikonlopun aikana, kun keihäskolmikko ja kajakkimelojat pääsevät esittämään finaalisuorituksensa.