En voi ymmärtää niitä ihmisiä, joiden olohuoneessa loistavat kirkkaina kiiltävät neliömetrit. Olohuonetta koristaa yksi pieni Ikean hylly ja saman riistoliikkeen kaunis 40x40cm sohvapöytä ja muodikas divaani. Vaikka tasoja on vähän ja ne ovat pieniä, vaikuttaa siltä, että niillä voisi järjestää illalliskutsut vaikka kymmenelle hengelle. Heidän makuuhuoneissaan on siististi sänky ja pari kaappia, joihin mahtuvat nätisti ne muutamat nätit kengät, eri kausien takit, farkut, paidat ja alusasut, joita nuo omituisimmista omituisimmat ihmiset käyttävät. Heidän keittiöstään löytyy yksi tyylikäs astiasarja ja samaa sarjaa olevat kupit ja lautasliinat, eikä heidän maustekaapissaan näytä olevan yhtäkään ylimääräistä maustetta. Hätänsä he toimittavat pienessä, mutta kodikkaassa wc:ssä, jossa pari rasvapurteloa ja palasaippua odottavat hinkkaajiaan. En voi ymmärtää, koska minun kotini ei ole koskaan ollut sellainen. Tunnustan, olen keräilijäluonne.
Ehkä nämä ihmiset onnistuvat piilottamaan ylitsevuotavat tavarapaljoutensa ullakoille tai kellareihin. Ehkä heissä on miestä tai naista heittämään tarpeettomat roskiin. .... Edeltävän lauseen kirjoittaminen tuotti minulle suurta tuskaa. Minun kellaristani löytyvät lukioaikaiset koulukirjani sekä kielimatkani peruja oleva STS:n englannikielen kirja vuodelta 1996. Kellarikomerossani on lukuisa määrä mystisiä kansioita, joiden sisällöstä en itsekään enää menisi vastuuseen. Komeron laatikoista paistaa teinivuosien angsteissa maalattuja psykedeelisiä taideteoksia, joita en hirviäisi enää huoneistooni pistää - mutta eihän niitä poiskaan voi heittää. Hyvänenaika! Jokainen noista kapineista voi olla minulle joskus vielä tärkeä.
Onko tämä nyt sitä tavaran palvontaa ja materialismia, joista maamme isät ja kansamme kynttilät ovat meitä aina varoittaneet?! Tavaran karman saamme kokea viimeistään silloin, kun meidän täytyy muuttaa asunnosta toiseen. Voi kun muuttomiehet (tai hyvät ystävämme, jotka pahaa aavistamattomina olemme puhuneet ympäri muuttoavuksi) tietäisivät, mitä nuo mystiset laatikot sisältävät. Varmuuden vuoksi kirjoitan angstitaidelaatikon päälle "keittiötavaroita" - ja lukiokirjojen päälle vain yksinkertaisesti "kirjoja". Olisin heidän silmissään varmastikin jollakin tavalla perverssi hamstraaja, mikäli uskaltaisin kertoa heille oikean luonteeni: olen keräilijäluonne.
Kun astut aistikkaaseen olohuoneeseemme, näet ensimmäisenä tuhansien cd-levyjen kokoelman, joka kiertää ympäri huoneistoa niin, että se tekee tapettien kuvioiden erottamisesta mahdotonta. Cd-levyjen silhuetin välissä matalampana kohoavat dvd-koteloiden pinot. Jokainen hyvä elokuva on ostettava, vaikka niitä ei tulisi koskaan enää katsottuakaan. Koskaan et tiedä, milloin tahtoisit nähdä juuri "Elektra" -elokuvaklassikon. Makuuhuoneeseen kävellessäsi näet hyllyssä satoja dvd-levyjä, jotka sisältävät viihteen klassikoita - euroviisuista missikisoihin, syksyn sävelistä Dannyn konsertteihin, unohtamatta Cat Catin parhaita musiikkivideoita sisältävää dvd-levyä. Samasta hyllystä löytyy saman tematiikan kirjallisuutta useita kappaleita. Monilta vierailta jäävät kuitenkin huomaamatta ne metrin korkuiset paperipinot, jotka on taiten sijoitettu huoneeseen niin, etteivät ne osuisi kenenkään silmään. Kirjahyllymme laatikot, ne sisältävät todellisia aarteita: vanhoja postimerkkikokoelmia, valokuvia, nimikirjoituskokoelmia, rahakokoelmia - sekä tietysti vanhan vauvakirjani vuodelta 1981.
Olen keräillyt milloin mitäkin aina lapsesta asti. Ensimmäisiä keräilykohteitani olivat olutpullojen korkit. Ne olivat värikkäitä ja kauniisti maalattuja ja haisivat kuin rutto. Lapsena minua kiinnostivat myös pienet kehyksissä olevat kissakuvat, mutta se harraste jäi melko nopeasti. Ala-asteikäisenä keräsin myös pieniä muovitutteja, tosin niitä keräilivät aikoinaan muutkin. Niiden tarkoitus ei ole vieläkään täysin selvinnyt. Esiteininä minut valtasi postimerkkiharrastus. Parhaimmillaan kokoelmaani kuului tuhansia merkkejä yli 100 maasta. Yläasteikäisenä aloin keräillä ulkomaisia kolikoita ja seteleitä sekä missi- ja euroviisutallenteita. Samoihin aikoihin kuvioon tuli myös nimikirjoitusten keräily, joukossa mm. Johanna Raunion sekä Arja Korisevan nimikirjoitukset. Aikuisiällä olen alkanut kerätä enemmän eurovisioaiheista kapistusta, promopaketteja, cd-levyjä, cd-singlejä ja kirjallisuutta. Viimeisin keräilykohteeni on Mitä Missä Milloin-kirjasarja, jossa olen päässyt 60-luvulle asti. Yhdestäkään kokoelmastani en voisi koskaan luopua. Haluaisitko tulla minulle muuttoavuksi!?
3 kommenttia:
Mussa on vähän samaa vikaa, mutta yritin kovasti päästä siitä eroon, kun olin muuttamassa vanhempiani. Ullakko ja huoneeni pursuili erilaisia vanhoja kirjoja, leluja, romua ja vaatteita, jotka oli jostain syystä aikaisemmin säästetty. Osa tavarasta oli jopa rikkinäistä, mutta siitä ei siltikään ollut osannut luopua. Muuton aikana minusta tuli varsinainen hirviö: heitin tavaraa yksi toisensa jälkeen muovisäkkeihin, osan suoraan roskiin ja loput kierrätykseen. Miksi ihmeessä säästäisin vielä toiset kaksikymmentä vuotta jotain nukkea, jolla en muista leikkineeni? Joistakin rakkaimmista esineistä otin nerokkaasti kuvan. Kun äitini pähkäili, mitkä tavarat lähtevät uuteen asuntoon ja mitä ei enää tarvita, sanoin useampaan kertaan "ota kuva ja heitä pois". Itselleni jäi silti kuutisen pahvilaatikollista tavaraa, jolla ei edelleenkään ole sijaa asunnossani ja jota en ole viimeiseen viiteen vuoteen juuri kaivannut. Muuton jälkeen kaikenlaisen tavaran järjetön määrä on lähinnä ihmetyttänyt ja ahdistanut.
Hyviä vinkkejä!!! :) Ajattelin jossain vaiheessa, että jos antaisin osan keräilykohteistani jollekin rakkaalle ihmiselleni, joka ehkä jakaisi tämän harrastuksen. (Pistetään paha kiertoon :D) Mutta tulin siihen tulokseen, että en voi millään antaa, kun en tiedä, miten tuo ihminen kokoelmiani kohtelee. :draamahymiöitä:
Kohtalotoveri! Olemme siis myös roinakaksosia. En kehtaisi monille ees kertoa, mitä kaikkea oon säästänyt. Kirottu tulee olemaan se päivä, kun vanhempani päättävät muuttaa. Apua.
Lähetä kommentti