Uusi harraste - kirjallisuus!

Kirjallisuus on selvästikin yksi uusi intohimo. Tosin minunlaisella ihmisellä on intohimoilla taipumus ennen pitkää laantua. Olen nyt kuitenkin päättänyt, että luen sellaista kirjallisuutta, mikä minua todella kiinnostaa. Koko juttu lähti oikeastaan siitä, kun kaivoin hyllystä John Irvingin klassikon "Garpin maailma" ja yritin tuskaisesti juoda tuon musteisen tervan ja hyvinhän tuo maittoi. Maittoi jopa niin hyvin, että huusin lähes koko Irvingin tuotannon. Ahmin lähes kymmenkunta kirjaa muutamassa viikossa ja kuinka ollakaan eräällä viikolla YLE:n aamu-tv:ssä haastateltiin ruotsalaista toimittajaa, Caroline Salzingeria, joka on kirjoittanut mielenkiintoisen dokumenttikirjan "Terveisiä pahan akselilta". Tuota kirjaa varten hän matkusti sellaisiin maihin, jotka Yhdysvallat oli nimennyt "pahan akselivalloiksi". Näihin kuului mm. melkoinen joukko lähi-idän maita sekä tietysti kommunistiset Kuuba ja Pohjois-Korea - ja tietenkin maa, jossa nämä molemmat "pahat" yhdistyvät: Libya.

Tuo kirja oli saatava välittömästi. Ja hyvä, että ostin, sillä se on paras lukuelämykseni koskaan. Salzingeria seurasi melko joukko fundamentalismia ja ihmisoikeuksia käsittelevää fakta- ja fiktiokirjallisuutta. Siinä joukossa myös kirjailija Khaled Hosseinin teoksia. Teoksista "Tuhat loistavaa aurinkoa" kosketti jokaisessa mielessä eniten. Lopulta koittaa hetki, jolloin ahmatilta loppuu ruoka. Ahmatti kun ei ole vieläkään kylläinen. Palkattoman loman jälkeen kukkarosta ei kuulu enää kolikoiden kilinää, seteleiden suhinasta puhumattakaan. Silti oli pakko ostaa adlibriksestä Sofi Oksasen "Puhdistus". En vain yksinkertaisesti jaksanut jäädä odottamaan, että Riihimäen kaupunginkirjaston jonot lyhenisivät. Tiedän kuitenkin, että tuosta kirjasta tulee yksi suosikeistani. Kovat paineet on langetettu Oksaskan teokselle. Saa nähdä, lunastaako nuo.

Odotellessa on pakko lukea sitä, mitä hyllystä löytyy. Nyt on menossa aivan karmaisevan huono Abba-yhtyeen tarina, joka sisältää niin paljon asiavirheitä ja suoranaisia oletuksia ja keksintöjä, etten oikein tiedä, voinko uskoa enää koko kirjoittajan tarinaa. Vesittynyttä tekstiä ja jotenkin huonosti jäsenneltyäkin. On se kumma, miten muutaman huippukirjailijan (esim. Irving ja Hosseini) jälkeen ns. "taviskirjailijan" teos voi tuntua onnettomalta. Pystynköhän enää ikinä lukemaan mitään kirjallisuutta ilman kamalaa murskakritiikkiä. En voi kuitenkaan jäädä aloilleni odottamaan, että suosikkikirjailijani ehkä tekisivät joskus Anno Domini uuden menestysteoksen.

Mikä parasta, nyt meillä on yksi kirjahylly lisää, joten kaikki kaunokirjalliset teoksemme mahtuvat kerralla hyllyyn. Melkein naurattaa puhua kaunokirjallisuudesta ja meidän kirjahyllymme sisällöstä samaan aikaan. Samassa hyllyssä makaa niin Suomen kansallisklassikoita, palkittuja maailman bestsellereitä kuin Leilan ja Annukan huumoridialogejakin. Todellisuudessa kaunokirjalliseen rivistöömme kuuluu ehkä kymmenkunta kirjaa, jotka kehtaisin näyttää kirjallisuuden opiskelijalle. Voi hyvä tavaton, että hävettää. Itseasiassa loput kirjahyllystä täyttääkin pitkä Mitä Missä Milloin -kirjasarjan rivistö, jonka ensimmäiset opukset ovat jo 60-luvun alusta. Täytyy ehkä tunnustaa, että olen vähän tietokirjafriikki. Mikään ei poista sunnuntaiaamun krapula-ahdistusta niin tehokkaasti, kuin pieni mutta kattava tietosanakirjani, josta voi sitten lukea vaikka Yhdistyneiden Arabiemiraattien tärkeimmistä elinkeinoista. Perverssiä, mutta en ole muuta väittänytkään.