Työsuunnitelmia on ihmisellä oltava. Vuosi tulee Adultassa suomen kielen kouluttajana kohta täyteen, mutta tulevaisuus tuntuu silti epävarmalta. Eikä vähiten epäpätevyyteni takia, vaan jo ihan sopimuksenkin tähden. Tänään muut opettajat kutsuttiin kehityskeskusteluun, mutta ilmeisesti minä saan (tai oikeammin - minun täytyy) jättäytyä keskustelusta pois, koska olen "vain" sijaissopimuksella. Sijaissopimus päättynee syyskuussa ja silloin toivon, että saisin oikean määräaikaisen sopimuksen, jolloin voisin hyvällä omallatunnolla kutsua itseäni "kouluttajaksi" ja vieläpä tarkoittaa sillä ammattinimikettäni.
Mitä työhön tulee, olen löytänyt kutsumustehtäväni. Mikään voima maailmassa ei saisi minua luopumaan tämän tehtävän tavoittelusta. Opetus antaa minulle haasteita ja mahdollisuuksia toteuttaa itseäni. Työssä minulla on mahdollisuus olla luova juuri niillä tavoin, kuin itse tahdon. Välillä tunnen itseni narriksi, välillä stand-up-koomikoksi. Mikä parasta, yhtäkään päivää en ole joutunut katumaan. Jokainen päivä olen ollut kiitollinen siitä mahdollisuudesta, jonka Kristiina (pomo) ja Aurora (kouluttajakollega) minulle antoivat ottaessaan minut, sosionomiopiskelijaraukan, sijaistamaan joskus syksyllä 2007. Toivon, että palvelus on ollut molemminpuolinen.
Kamalinta olisi ehkä kuulla, että joku toinen kouluttaja sanoisi, etteivät opiskelijat ole kehittyneet tai saavuttaneet toivottua tasoa. Kun pistää opena kaiken peliin, niin toivoo, että tasot saavutetaan. Aina se ei mene kuitenkaan niin. Niin kävi mm. ensimmäisen oman ryhmäni kanssa. No toisaalta, voihan se olla, että ensimmäinen ryhmäni oli vain epätasainen. Tämä ryhmä taas on jollakin kummallisella tavalla aivan käsittämättömän hyvä. Heille on siinä mielessä helppo opettaa - mutta toisaalta myös vaikeaa, koska koko ajan täytyy yrittää ylläpitää motivaatiota luokassa.
Suunnitelmana on tulevaisuudessa aloittaa suomen kielen maisteriopinnot ja ehkä jossain vaiheessa hankkia se prkleen S2-pätevyys. Sosionomin koulutuksella en valitettavasti tee paljoakaan. Tietysti se antaa valmiuksia tämänhetkisessä työssä, mutta en viitsi lähteä korkeakoulutettuna pyyhkimään mäkkäripalkalla mummojen perseitä. Niin paljon solidaarisuutta ja hyväntekijää minusta ei löydy. Eikä kai tarvitsekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti