Ymmärrän vihdoin, mistä olympialaisissa on kysymys...
Olympialaisia on kestänyt jo lähes kaksi viikkoa ja olen melko urheasti jaksanut seurata kyseistä spektaakkelia. Avajaiset jäivät näkemättä tietyistä syistä johtuen, mutta suurimman osan suomalaisten onnenhetkistäkin olen nähnyt. Aamu on ihana aloittaa kahvikupposella ja annoksella yleisurheiluviihdettä.
Itse olen aina ollut jonkin luokan yleisurheilufani, vaikken penkkiurheilijaksi itseäni laskekaan. Joskus teininä tuli katsottua eliittikisoja ja kansainvälisiä kisoja enemmänkin ja tiesin urheilusta yhtä ja toista. Siihen aikaan suosikkiurheilijani oli pika-aituri Manuela Bosco, joka taitaa olla näyttelijän opissa Italiassa tällä hetkellä. Harmillista, sillä Manuela oli todella suuri lupaus ja olisi voinut tahtoessaan rikkoa kaikki ennätykset ja juosta jopa alle 13 sekunnin. No mutta... Tällä viikolla onnistuin faniutumaan jossain määrin uuteen urheilijaan, Jelena Isinbajevaan. Isinbajeva tempaisi mojovat itkukonsertot omissa kultajuhlissaan ja se jollakin tavalla sai minutkin ajattelemaan, kuinka suuri juttu kilpaurheilu monille ihmisille on.
Jos kenttäratsastus ei kiinnosta, niin välillä olympialaisista tulee omaksuttua toisenkinlaisia kokemuksia... Tänään olin vähällä muljauttaa silmäluomeni, kun näin portugalilaisen Nelson Évoran hyppäämässä kolmiloikkapaikalla. Vaikka yleensä pidän tämän sortin mielipiteet oman pääni sisällä, niin pakko on todeta, että miehelle on kyllä annettu melko suurella kauhalla navan alle. Samalla tavalla on luoja palkinnut myös kanadalaista ponnahduslautahyppääjää, Alexandre Delaspieta. Potria poikia molemmat!
Suomalaisten olympiamenestys on ollut melko mukavaa ja ehkäpä noita mitaleja tulee vielä lisääkin viikonlopun aikana, kun keihäskolmikko ja kajakkimelojat pääsevät esittämään finaalisuorituksensa.
Itse olen aina ollut jonkin luokan yleisurheilufani, vaikken penkkiurheilijaksi itseäni laskekaan. Joskus teininä tuli katsottua eliittikisoja ja kansainvälisiä kisoja enemmänkin ja tiesin urheilusta yhtä ja toista. Siihen aikaan suosikkiurheilijani oli pika-aituri Manuela Bosco, joka taitaa olla näyttelijän opissa Italiassa tällä hetkellä. Harmillista, sillä Manuela oli todella suuri lupaus ja olisi voinut tahtoessaan rikkoa kaikki ennätykset ja juosta jopa alle 13 sekunnin. No mutta... Tällä viikolla onnistuin faniutumaan jossain määrin uuteen urheilijaan, Jelena Isinbajevaan. Isinbajeva tempaisi mojovat itkukonsertot omissa kultajuhlissaan ja se jollakin tavalla sai minutkin ajattelemaan, kuinka suuri juttu kilpaurheilu monille ihmisille on.
Jos kenttäratsastus ei kiinnosta, niin välillä olympialaisista tulee omaksuttua toisenkinlaisia kokemuksia... Tänään olin vähällä muljauttaa silmäluomeni, kun näin portugalilaisen Nelson Évoran hyppäämässä kolmiloikkapaikalla. Vaikka yleensä pidän tämän sortin mielipiteet oman pääni sisällä, niin pakko on todeta, että miehelle on kyllä annettu melko suurella kauhalla navan alle. Samalla tavalla on luoja palkinnut myös kanadalaista ponnahduslautahyppääjää, Alexandre Delaspieta. Potria poikia molemmat!
Suomalaisten olympiamenestys on ollut melko mukavaa ja ehkäpä noita mitaleja tulee vielä lisääkin viikonlopun aikana, kun keihäskolmikko ja kajakkimelojat pääsevät esittämään finaalisuorituksensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti