Pitsan päällinen oli kuumaa kuin laava ja maistui pilaantuneelle. Ei nyt ihan tragedia, mutta päivittäisiä kokemuksia, kuten se, ettei kättä voi pitää oikein kylkeä vasten, koska kylkeä alkaa poltella. Tuntemusten skaala on laaja ja toisinaan ne häiritsevät enemmän, toisinaan vähemmän. Odotan mielenkiinnolla, mitä valetuntemuksia onkaan tulossa, kun raajoihin alkaa palata tunto. Pystynkö käyttämään vaatteita ollenkaan... Jo nyt tietyt kankaat tuntuvat hieman inhottavilta ihoa vasten.
Hetken jo näytti siltä, että makuongelmat olisivat menneet ohi, kunnes tuli taas tämä pitsaepisodi. Huomiset vieraat saivat idean, että toisivat mukanaan jotain ruokaa. Onnea etsintään. Rajoitteenahan on lisäksi myös se, että voin syödä vain yhdellä kädellä, eikä meillä ole tässä miniasunnossa edes pöytää. Pieni punainen jakkara täyttää ruokapöytäni virkaa.
Harjoittelin taas eilen fysioterapiassa laadukasta kävelemistä, mikä on sinänsä turhaa niin kauan, kun esimerkiksi nilkassani ei ole tuntoa. Kävelen ylipäätään liian vähän. Ulos lähteminen tuntuu työläältä, enkä jaksa olla ihmisten ihmeteltävänä ja kauhisteltavana. Kävelytapani säikähdyttää jostain syystä vieläkin joitakin ihmisiä. Ilmeisesti näytän norsulta posliinikaupassa, eikä kukaan ohikulkija tahdo missata sitä näkyä, jos ja KUN pyllähdän nurin niin että tanner tömähtää. Ja kuten jo aiemminkin mainitsin, lumella ja jäällä käveleminen ei erityisesti houkuta, kun liukastuessani kaatuminen olisi varmaa. Toisaalta nyt kelpaisi kaatuilla, kun en tuntisi varmaan isompaakaan verenpurkaumaa.
Fysioterapeuttini yrittää katsoa harjoitellessamme, etten loukkaisi polveani, koska siinäkään ei ole esimerkiksi minkään sortin asentotuntoa. Ilmeisesti olen ryhtynyt yliojentamaan polveani, mikä saattaa aiheuttaa polveen kiputiloja. En kieltämättä haluaisi huomata tunnon palatessa, että jotakin on sijoiltaan, nyrjähtänyt tai, pardon my French, jokin on paskana. Sellaisen ruumiinosan, jota ei tunne, varjeleminen on omituista. On olemassa sairaus nimeltään CIPA, jota en sairasta, mutta joka on Wikipedian mukaan peittyvästi periytyvä synnynnäinen hermostohäiriö, josta kärsivä ei tunne kipua, hikoile eikä aisti kylmiä tai kuumia lämpötiloja. Voin sanoa, että vaikka tuohon verrattuna oireistoni on lievää, en todellakaan kadehdi CIPA-potilasta. Oikea puoleni pitää huolta vasemmasta puolestani jo automaattisesti.
Tiettyjä liikkeitä tehdessäni, esimerkiksi kyykistyessäni, käteni tonus eli jännite usein kasvaa ja käsi kohoaa tahattomasti, mikä on esimerkiksi keittiössä vaarallista suojatunnon puutteen takia. Nykyisin onneksi oikea käteni nousee jo refleksinomaisesti pitelemään vasenta kättääni aloillaan. Keittiössämme esimerkiksi jääkaappi sijaitsee maan rajassa, aivan hellan vieressä, joten joudun kyykistymään useaan otteeseen ja käteni seilaa vaaroja uhmaten uuninluukun ja etummaisten keittolevyjen välimaastossa. Tonus kasvaa myös huonolaatuisesti kävelemällä. Siksi minulla ei olisi mitään asiaa esimerkiksi kaupan keittiötarvikkeiden osastolle. Huitoisin pelkästään kääntyessäni kaiken lattialle ja vain ihmettelisin, kun jostain kuuluu lasin sirpaloitumisen ääniä. Koska koko vasemman puolen tunto on laskenut, istun toisinaan huonoryhtisesti, mikä niin ikään nostaa tonusta kädessä ja silloin lähtevät lentoon esimerkiksi ne perintöastiastot pöydältä.
Tällaiset asiat jännittävät minua myös ulos lähtiessä. Ellen tiedä tarkalleen, mihin olen menossa, jätän mieluummin menemättä. Lisäksi on muutamia muitakin neuroottisiksi kasvaneita huolia, kuten ns. wc-rumba. Vessan täytyy olla noin minuutin kävelymatkan päässä - ja nyt puhutaan siis minun tämänhetkisestä liikuntakyvystäni. Yhtään pidempi matka saattaa aiheuttaa, pardon my Spanish, housuunkusemisen, mikä olisi epäilemättä julkisella paikalla (tai yhtään millään paikalla) hieman noloa. Joko lähdetään leffaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti