Tykkään uimisesta, mutta en saa edes uida, koska en pysyisi pinnalla. Valitettavasti tykkään myös kermasta ja sokerista. Syöminen onnistuu valitettavan hyvin myös yhdellä kädellä. Tämä tarkoittaa hallitsematonta lihomista. Kun syö 2400 kaloria päivässä ja kuluttaa 240, lihominen on melko oletettavakin lopputulos. Oikeastaan en saisi edes maata, koska se passivoi ja altistaa veritulpille. Urheillahan en saisi siksikään, koska en tunne, jos vahingossa loukkaisin itseni. Ja oikeasti... Minkälainen urheilulaji minulle edes sopisi. Vasen käteni on hervoton ja ne vähätkin lihakset ovat jo puolen vuoden käyttämättömyyden aikana lähteneet.
Lisäksi lihavuus on terveysriski. Painoindeksini oli viimeksi mitaattaessa (joulukuussa) 32, mikä tarkoittaa merkittävää ylipainoa. Toistaiseksi löydän vielä vaatteita, enkä ole ehtinyt ilmeisestikään tuhota kropassani mitään lopullisesti. Lihoin sairaalassa pahimmillaan marras-joulukuussa viisi kiloa, mikä on kuukausilihomiseksi jo saavutus. Nyt mikäli olen jatkanut enintäänkään samaa suuntausta, painan todennäköisesti lähemmäs 100 kiloa ja painoindeksini huidellee jossakin vaikean ja sairaalloisen ylipainon välillä. Sieltä ei palata enää "merkittävään" kymmenen prosentin painonpudotuksella. Lisäksi se 10 % painonpudotus veisi pelkällä ruokavaliomuutoksella varmaankin jo yli puoli vuotta.
Syön itseäni kirjaimellisesti hengiltä. Toivon, että saisin liikuntakykyä takaisin ennen sydän- ja verisuonitautien ilmaantumista tai polvieni musertumista. Järkyttävintä on se, että pidän ilmeisesti yllä viiden kilon kuukausilihomista, vaikka kiinnitän huomiota syömääni ruokaan. Voihan toki olla, että olen vain keksinyt koko lihomiseni. Vaakaa meillä ei ole. Mutta toisaalta, mikäs sen lihomisen olisi pysäyttänyt, kun se kerran kotilomilla alkoikin.
Olen myös mestarilaihduttaja. Olen laihduttanut elämässäni vähintäänkin saman määrän rasvaa kuin mikä nykyinen elopainoni on. Parhaimmillaan olen laihduttanut itseni normaalipainoiseksi vuosina 2007-2008. Silloin noudatin painonvartijoiden ohjeistuksia. Apuna oli lisäksi runsas hyötyliikunta. Silloin olin töissä Hyvinkäällä kehitysvammaisten asuntolaohjaajana. Kävelin päivittäin nelisen kilometriä suuntaansa Hyvinkään asemalta työpaikalle ja takaisin. Työ sisälsi lisäksi runsaasti aerobisia elementtejä, kuten kylvetystä. Kuuden asukkaan kylvettäminen käy jumpasta. Laihdutusurakkaan meni kahdeksan kuukautta. Vuoden 2007 lokakuussa olin laihduttanut 24 kiloa. Painoin 61 kiloa. Olen 163-senttinen, joten olin juuri muutaman kilon normaalipainon puolella.
(Opiskelija ja minä tuoreena opettajana, keväällä 2008)
Olin söpön näköinen pikkupoika. Mitkään vaatteet eivät mahtuneet päälleni. S-kokoiset paidat olivat telttoja ja olisin mahtunut seisomaan nykykokoisten farkkujen yhteen lahkeeseen. Olin paremmassa kunnossa kuin koskaan. Samaan aikaan olin myös tupakkalakossa. Yksi merkittävä kysymys kuuluukin, miten voin painaa nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin 30-40kg enemmän. Olen lohtusyöppö. Vuoden 2008 jälkeen ihmissuhderintamalla oli hyvin tuulista ja ruoka maittoi sekä juhliminen kiinnosti. Nyt ollaan samanlaisessa tilanteessa. Vaikka ihmissuhderintamalla seilataan tyynessä, lohturuoka ja toisinaan -juomakin maittaa. Tiedän tarkalleen, miksi olen tämän kokoinen. Tiedän tarkalleen myös, etten viihtyisi 61-kiloisena. Lievästi ylipainoisena 70-kiloisena olisin vielä minä ja painoa olisi helpompi pitää kurissakin (eikä niihin kilomääriin olisi täältä "satkun tuntumasta" niin pitkä matka). Ikuinen opiskelija, ikuinen laihduttaja. Näin se varmaan on. Pakko minun on ennen pitkää laihduttaa, ellen halua opetella enää useampia kertoja kävelemään tai suunnitella omia hautajaisiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti